Pelastustoimi vertaa itseään monessa suhteessa poliisiin: paljonko palvelu maksaa kansalaisille, mikä on alan eläkeikä, ollaanko alana mukana sosiaalisessa mediassa, mitkä ovat alalle hakeutumisen kuntovaatimukset, kuinka nopea on kiireellinen lähtö, luottavatko kansalaiset viranomaiseen, paljonko alalla on naisia ja niin edelleen. Näin ollen on luonnollista, että palvelun järjestämisvastuuta pohdittaessa katseet kohdistuvat poliisiin, joka on valtiollinen toimija.
Pelastustoimen valtiollistaminen nousee ajoittain esiin keskusteluissa ja sille onkin esittää monia hyviä perusteita. Kun päätöksenteko on keskitettyä, muutokset on helppo toteuttaa nopeastikin eikä ole ristivetoa. Alalla on yksi selkeä keulahahmo, jonka lausumiset menevät helpommin läpi mediassa. Käytännöt ovat yhdenmukaisempia ja tietoa niistä saadaan yhdestä paikkaa.
Nämä hyvät puolet eivät tosin ole suoraan seurausta valtiollistamisesta, vaan kyseisten hyötyjen realisoituminen edellyttää valtiollistetussakin pelastustoimessa erityistä työtä. Vastaavasti alueellinen pelastustoimi voi saavuttaa samoja hyötyjä myös ilman valtiollistamista, jos se aidosti haluaa niitä tavoitella.
Suhtauduin itse alalle tullessani varovaisen positiivisesti valtiollistamiseen. Sittemmin kansainvälinen taloudellinen epävarmuus on pistänyt Suomenkin valtiota punnitsemaan menojaan ja tämä on heijastunut myös pelastustoimen organisatorisesti esikuvanaan pitämään poliisiin. Ei se ole herkkua valtiollakaan. Vaikka kunnat ovat nekin tukalassa paikassa, pelastustoimen kustannukset on ymmärretty niissä välttämättömyytenä eikä näihin kustannuksiin ole kohdistunut (ainakaan yleisellä tasolla) kohtuuttomia säästövaatimuksia.
Mitä tulee niihin valtakunnallistamisen hyötyihin, niin yksi keskeinen asia on kehittämistoiminta, käynnistämishankkeet ja esimerkiksi materiaalituotanto. Näihin alalla on ollut jo pitkään helpotuksena alan järjestöt Palopäällystöliitto ja Pelastusalan Keskusjärjestö. Palosuojelurahasto on lisännyt kehittämistoiminnan rahoitusta viime vuosina ja pelastuslaitokset ovat löytäneet toisensa Kumppanuusverkoston kautta.
Verkostosta, sen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä pitää kirjoittaa pitkällisemmin. Siinä on niin paljon potentiaalia, että on suorastaan ilo tulla alalle tähän maailmanaikaan, kun rakenteita ei tarvitse enää keksiä. On siinä vielä paljon tekemistä esimerkiksi verkoston päätösten sitovuudessa ja siinä, että joitain asioita kuten teknisiä tai työhyvinvoinnin kysymyksiä ei vielä järjestelmällisesti käsitellä verkostossa, mutta niistä minun pitää jatkaa toisessa tekstissä. Ja suunta on kyllä jo hyvä.
Pelastustoimen valtiollistaminen nousee ajoittain esiin keskusteluissa ja sille onkin esittää monia hyviä perusteita. Kun päätöksenteko on keskitettyä, muutokset on helppo toteuttaa nopeastikin eikä ole ristivetoa. Alalla on yksi selkeä keulahahmo, jonka lausumiset menevät helpommin läpi mediassa. Käytännöt ovat yhdenmukaisempia ja tietoa niistä saadaan yhdestä paikkaa.
Nämä hyvät puolet eivät tosin ole suoraan seurausta valtiollistamisesta, vaan kyseisten hyötyjen realisoituminen edellyttää valtiollistetussakin pelastustoimessa erityistä työtä. Vastaavasti alueellinen pelastustoimi voi saavuttaa samoja hyötyjä myös ilman valtiollistamista, jos se aidosti haluaa niitä tavoitella.
Suhtauduin itse alalle tullessani varovaisen positiivisesti valtiollistamiseen. Sittemmin kansainvälinen taloudellinen epävarmuus on pistänyt Suomenkin valtiota punnitsemaan menojaan ja tämä on heijastunut myös pelastustoimen organisatorisesti esikuvanaan pitämään poliisiin. Ei se ole herkkua valtiollakaan. Vaikka kunnat ovat nekin tukalassa paikassa, pelastustoimen kustannukset on ymmärretty niissä välttämättömyytenä eikä näihin kustannuksiin ole kohdistunut (ainakaan yleisellä tasolla) kohtuuttomia säästövaatimuksia.
Mitä tulee niihin valtakunnallistamisen hyötyihin, niin yksi keskeinen asia on kehittämistoiminta, käynnistämishankkeet ja esimerkiksi materiaalituotanto. Näihin alalla on ollut jo pitkään helpotuksena alan järjestöt Palopäällystöliitto ja Pelastusalan Keskusjärjestö. Palosuojelurahasto on lisännyt kehittämistoiminnan rahoitusta viime vuosina ja pelastuslaitokset ovat löytäneet toisensa Kumppanuusverkoston kautta.
Verkostosta, sen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä pitää kirjoittaa pitkällisemmin. Siinä on niin paljon potentiaalia, että on suorastaan ilo tulla alalle tähän maailmanaikaan, kun rakenteita ei tarvitse enää keksiä. On siinä vielä paljon tekemistä esimerkiksi verkoston päätösten sitovuudessa ja siinä, että joitain asioita kuten teknisiä tai työhyvinvoinnin kysymyksiä ei vielä järjestelmällisesti käsitellä verkostossa, mutta niistä minun pitää jatkaa toisessa tekstissä. Ja suunta on kyllä jo hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti