Eläkeiän oikeudenmukaisuudesta

Eläkekeskustelussa puhutaan kovasti siitä, kuinka eläkeikää tulee nostaa, koska myös eliniänodote nousee. Tähän väitteeseen tekisi mieli yhtyä, mutta en ole vielä kuullut, miten ratkaistaan se, että kovatuloisin viidennes miehistä elää 12,5 vuotta pidempään kuin heikkotuloisin viidennes (TS 9.10.2011). Tärkeimpinä kysymyksinä herää, miten eri tuloluokkien välinen ero eliniänodotteessa huomioidaan ja miten yhdellä eläkeiällä voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukainen malli.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että heikkotuloisimmassa viidenneksessä on yliedustettuina fyysisesti kuluttavaa työtä tekevät. Vanhaan aikaan tähän olisi voinut tarjota vastaukseksi toimialakohtaisia eläkeikiä ja kyllä niitä vieläkin moni ehdottaa. Ne kuitenkin kuuluvat aikaan, jolloin ihminen toimi samassa virassa ja samoissa työtehtävissä parikymppisestä eläkkeelle asti. Nykyisin työelämä noudattaa huonosti tätä kaavaa ja työtehtäviä ja -paikkaa vaihdetaan usein työuran aikana.

Mutta siinä se avain oikeudenmukaiseen eläkeikään ehkä piileekin. Jos tarjotaan mahdollisimman hyvät edellytykset vaihtaa työtehtäviä, voitaisiin pärjätä vanhuuseläkeikään asti. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa:

1. On tärkeää säilyttää mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämästä vapaaehtoisesti hetkeksi opiskelemaan jättäytyvälle on tarjolla järkevä toimeentulo (ymmärtääkseni opintovapaalla saa ansiosidonnaisen suuruista opintorahaa, joten tulotason pudotus ei ole niin dramaattinen). Tämä tarkoittaa myös, että puheet toisen tutkinnon maksullisuudesta olisi syytä haudata. Lisäksi työnantajan tulee kannustaa työn ohessa tehtäviin opintoihin. Muuten meillä on kohta kasvava joukko henkilöitä, jotka ovat jumissa tehtävissä, joihin he eivät enää pysty tai joihin eivät ole motivoituneita.

2. Työura-ajattelu ja kehityskeskustelut. Jos pari-, kolmekymppisenä tullaan töihin fyysisesti raskaisiin tehtäviin ja kehityskeskusteluissa esitetään vuosittain kysymys "Mikä susta tulee isona?", ajatus joustavasta työurasta tuntuu luonnollisemmalta, kun fyysinen toimintakykyky joskus 45 ikävuoden jälkeen heikkenee. Monissa maissa pelastustoimintaan osallistumiseen on asetettu kategoriset ikä- ja virkaikärajat, mutta uskon Suomessa fyysisten toimintakykyrajojen riittävän. Tämä edellyttää myös muutosta organisaatiokulttuurilta, ettei onnettomuuksien ehkäisyn tai asemapalvelun tehtävät ole "niitä toisia" töitä.

3. Liikunta ja liikuntaetuudet. Pelastuslain 39 §:n mukaan "pelastustoimintaan osallistuvan henkilön tulee ylläpitää tehtäviensä edellyttämiä perustaitoja ja kuntoa". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelastuslaitosten (ja muiden työnantajien) tulisi kannustaa liikunnan harrastamiseen, mikä edesauttaa fyysisen kunnon ylläpitoa. Liikuntasetelit, työntekijöiden (lapsiperheystävälliset) liikuntailtapäivät, kompensaatiota maksetuista liikuntajäsenyyksistä, työpaikan kunnonkohotuskilpailut, yleinen liikuntahypetys, keinoja kyllä löytyy.

4. Palkkaus ja organisaatio. Pelastustoimintaan osallistuvat saavat n. 40 % lisiä työajasta ja muista pelastustoimintaan liittyvistä erityisvaatimuksista ja haitoista. Kun nämä lisät poistetaan operatiivisen työn tekemisen loppuessa, motivaatio tarttua uusiin tehtäviin ei ole korkealla. Niin ikään organisaatiorakenne jaottelee pelastuslaitoksen väen voimakkaasti vuorotyötä tekeviin ja päivätyötä tekeviin. Tällöin syntyy "me ja ne" -asetelma, joka on omiaan luomaan haasteita tehtävästä toiseen siirtymiselle. Nämä kaksi eivät ole kuitenkaan mitenkään helposti ratkaistavia asioita, koska niihin liittyy paljon saavutetuista eduista kiinnipitämistä ja vakiintunutta organisaatiokulttuuria.

Julkisuudessa käytävästä eläkeikäkeskustelusta eli kuinka pelastustoimi onkin edelläkävijä työurien pidentämisessä

Julkisuudessa käydään tällä hetkellä paljon keskustelua eläkeiästä ja sen nostosta. Samaan aikaan keskimääräinen 58 vuoden ikä, jonka suomalaiset pysyvät terveenä, ei anna perusteita eläkeiän korottamiselle. 60-64-vuotiaissa työllisyysaste on 40,4 %, joten eläkeiän kategorisella korotuksella saadaan alle puolet jatkamaan työuraa.

Palomiesten eläkeikä ei ole vähemmän tunteita herättävä julkinen keskustelu. Toimiala on kuitenkin ryhtynyt toimiin, joilla korotettuun eläkeikään vastataan ja näistä toimista on esimerkiksi myös muille eläkeiän korotuksen kanssa painiville toimialoille. Seuraavassa näitä viisastenkiviä

Keino 1: Työkyvyn ennakoiva ylläpitäminen. FireFit-menetelmä antaa aiempaa parempaa, tieteellisempää ja järjestelmällisempää tietoa henkilön terveyden tasosta. Tasoa verrataan ikäryhmän vertailuarvoon, ei niinkään minimitasoon, millä pyritään siihen, että iän myötä heikkenevä lihas- ja aeroobinen kunto laskee hallitusti ja on eläkeiän kynnyksellä yhä riittävä pelastustoimintaan. Testaamisella saadaan myös motivoitua kunnon kohottamista ja fyysisen työkyvyn ylläpitoa (ks. esityksen viimeinen kalvo).

Keino 2: Jos kuitenkin fyysinen kunto olisi jyrkemmällä lasku-uralla, testi antaa siitä yleensä tietoa jo ennen kuin työkyky on uhattuna. Tällöin työntekijän ja työnantajan kesken voidaan sopia kouluttautumisesta ja toimenkuvan tulevista muutoksista. Pelastuslaitoksissa on organisaation koosta ja rakenteesta riippuen teknistä työtä, sisäistä koulutusta ja onnettomuuksien ehkäisyn asiantuntijatyötä, joihin on ladattu paljon odotuksia vaihtoehtoisina toimenkuvina.

Palomiesten teknisen osaamisen hyödyntämistä muualla kunnallisella puolella on myös väläytelty vaihtoehtona, mutta tähän ei olla varauksettomasti innostuttu.

Keino 3: Työkyky liukuvana käsitteenä eikä on/off-kytkimenä. Savusukelluskelpoisuus määrittelee nykyisin voimakkaasti sitä, voiko henkilö osallistua operatiiviseen pelastustoimintaan. Osa pelastustoiminnan tehtävistä voidaan kuitenkin hoitaa menestyksekkäästi, vaikka kunto ei aivan savusukellukseen riitäkään. Fyysiselle toimintakyvylle onkin suunniteltu savusukelluskelpoisuusrajan rinnalle pelastustoimintakelpoisuuden kuntovaatimuksia, jolloin henkilö voisi yhä jatkaa suuressa osassa pelastustoiminnan keikkoja.

Mahdollisuudet tähänkin ovat paremmat suuremmilla pelastuslaitoksilla, joilla henkilöstöä on enemmän. Pienillä paikkakunnilla ne ainoat päätoimiset palomiehet vastaavat kaikkiin keikkoihin, koska ei ole ketään muutakaan lähettää. Tällöin kunnon pitäisi olla myös riittävä kaikenlaisiin keikkoihin.

Näiden lisäksi on pitkä litania työhyvinvoinnin edistämisen keinoja, joilla työuria saadaan jatkettua kaikista suunnista. Nykyisessä tilanteessa onkin helppoa olla ylpeä oman toimialansa työstä työurien pidentämiseksi ja työstä työhyvinvoinnin eteen.

Rahastot pelastuslaitosten ympäristö- ja ilmastotyön tukena

Pelastustoimessa ei ole akateemisten instituutioiden tavoin vahvaa perinnettä rahastojen hyödyntämiselle. Pelastusopisto tekee tässä kenties poikkeuksen. On meillä toki Palosuojelurahasto, Öljysuojarahasto ja satunnaisemmin rahaa haetaan esimerkiksi Henry Fordin Säätiöltä liikenneonnettomuusharjoitteluun tai Työsuojelurahastolta työturvallisuuden kehittämiseen. Eikä sillä, kehittämistoiminnan ja uusien avausten on usein hyvä pyöriä myös budjettirahoituksella, jolloin se kytkeytyy paremmin osaksi muuta toimintaa ja toimii keskeytyksettömästi sekä pitkäjänteisesti.

Ympäristö- ja ilmastoasioihin tarkoitetuista rahastoista voisi kuitenkin saada "vipuvoimaa", jolla ympäristö- ja ilmastotoimia saa mahdollistettua tai vähintäänkin nopeutettua. Life+-ohjelmakausi on päättymässä tämän vuoden loppuun, mutta seuraavaa EU:n ohjelmakautta valmistellaan paraikaa. ELY-keskukset myöntävät EU-rahoituksen alueellisesti.

Maakunnilla on omia kehittämisrahoja, joita käytetään maakuntaohjelmien mukaiseen toimintaan. Esimerkiksi Uudellamaalla maakuntaohjelman yksi päätavoite on "ympäristön kehittäminen kestävällä tavalla". Energiainvestointeihin, kuten aiemmin maalailemiini aurinkopaneeleihin, voi hakea tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä. Kuntasektorin, jolle pelastuslaitoksetkin kuuluvat, uusiutuvan energian katselmuksiin voi saada jopa 60 % tukea.

Myös Leader-toimintaryhmien kautta on saatavissa rahoitusta hankkeisiin, jotka täyttävät niiden asettamat vaatimukset. Uudellamaalla toimintaryhmänä toimii SILMU ry, jonka strategiassa ympäristö ja luonto on yhtenä osa-alueena. Central Baltic Interreg IV A -ohjelma on päättymässä niin ikään tämän vuoden loppuun, mutta uutta ohjelmakautta valmistellaan ja Suomesta mukana on Varsinais-Suomen liitto. Energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan keskittyvä Intelligent Energy Europe (IEE) on yksi Elinkeinoelämän ympäristöfoorumin kautta näkyvistä rahoitushauista.

Viimeisimpänä mainittakoon 80 miljardin euron rahoituskanava, Horisontti 2020. Senkin tavoitteisiin kuuluu mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, ympäristönsuojelu sekä siirtyminen vihreään talouteen ja yhteiskuntaan. Mikäli pelastuslaitoksen omat rahkeet rahoitusten hakemiseen ovat heikot, kumppanuusverkosto voisi ottaa aiheesta koppia ja tarjota kehittämis- ja tutkimuspäälliköiden yhteistyönä vertaistukea. Osaan rahoitushauista voi myös saada rahallista tukea ihan vaan siihen rahoituksen hakemiseen.

Paloasemien katot ilmastotyöhön

Pelastustoimen ympäristö- ja ilmastotyön kannalta paloasemat ovat lämmityksineen ja sähkönkulutuksineen merkittävin osa pelastuslaitosten toimintaa. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin asettamat energiansäästötavoitteet koskevat myös pelastuslaitosta ja tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Paloasemilla on paljon kattopinta-alaa, jota ei juurikaan hyötykäytetä. Osa paloasemarakennuksista on toki museosäännösten suojelemia ja ihan syystä. Ja toki jos ja kun palokunta tarvitsee kattoa köysillä liikkumisen harjoitteluun, niin on luontevaa, että harjoittelu tapahtuu paloasemalla, jolloin henkilöstökin saadaan pidettyä harjoittelusta huolimatta nopeassa lähtövalmiudessa. Mutta ei se harjoittelukaan koko kattoa vaadi vaan osan voi oikein hyvin valjastaa muuhun käyttöön.

Aurinkopaneeleita saa nykyisin asennuspalveluna taloonsa, oli kyse sitten omakotitalosta tai kerrostalosta. Laskurilla voi laskea investoinnin mielekkyyttä, kun katon ominaisuudet sekä muut tekijät vaikuttavat siihen. Pelastuslaitosten tulisikin laatia kattojen aurinkopaneeleista liitettävyys- ja kustannusarviot - ja toimia arvioiden antamien tulosten mukaan.

Vaihtoehtoisesti paloasemille voisi harkita viherkattoja, joiden hyödyt ovat myös moninaiset. Joka tapauksessa pelastuslaitoksilla on käsissään resurssi, jota soisi hyödynnettävän paremmin.

Luontoarvojen huomioiminen pelastustoiminnassa

Monien kasvi- ja eläinlajien osalta tehdään kartoituksia, joiden perusteella luontoympäristöä arvotetaan sen mukaan, kuinka tärkeitä alueet ovat vaarantuneille tai uhanalaisille lajeille. Näistä kartoituksista on niin avoimesti saatavilla olevaa tietoa kuin (minulle kerrotun mukaan) salaiseksi luokiteltua tietoa.

Osa tiedosta on luokiteltu salaiseksi, jotta tieto harvinaisten lajien elinympäristöstä ei houkuttele paikalle ihastelevia väkijoukkoja, mikä häiritsisi ja vaarantaisi elinympäristöä. Tieto ei kuitenkaan ilmeisesti ole käytössä pelastustoiminnassa, joten onnettomuustilanteessa tärkeitä luontoarvoja saattaa jäädä tiedon puuttumisen vuoksi huomioimatta.

Pelastustoimella käytössä oleviin karttapohjaisiin riskinarviointeihin on jo nykyisellään sisällytetty paljon jalostettua tietoa, joka auttaa pelastustoimea suunnittelemaan ja toteuttamaan onnettomuuksien ehkäisyä ja pelastustoimintaa mahdollisimman vaikuttavasti. Luontoarvojen lisääminen tuohon riskienarviointiin olisi hyvä askel eteenpäin ympäristöystävällisemmän pelastustoimen rakentamiseksi.

Pelastajan tutkintoon kohdentuu valtava toiveiden tynnyri, mutta en silti malta olla esittämättä toivetta, että myös pelastajan tutkinnossa huomioitaisiin ympäristön- ja luonnonsuojelu. Vaikka nyt puoli päivää kestävien vierailuluentojen verran. Päällystötutkinnossa ympäristöturvallisuutta on jo mukana 2 opintopisteen verran, mistä osoitan Pelastusopistolle ansaitun tunnustuksen.

Onnettomuuksien ehkäisyn yhteistyöstä

Olen kuullut, että yhteistyö esimerkiksi pelastustoimen ja sosiaalitoimen välillä olisi parantunut ja käytännön tasolla kynnys sen toteuttamiseen olisi madaltunut. Tämä tarkoittaa paremman yhteistyön lisäksi parempaa tiedonkulkua ja sitä kautta paremmin kohdennettua toimintaa. Kunnalliset vuokra-asuntosäätiöt on tunnistettu pelastustoimessa yhteistyökumppaniksi, kolmas sektori toimii monessa asiassa yhdessä viranomaistahojen kanssa ja pelastustoimen poliisin kanssa tekemä pitkäjänteinen operatiivinen yhteistyö on laajentunut mm. sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan turvallisuusviestintään. Myös lainsäädäntö on muuttunut suuntaan, joka mahdollistaa ja velvoittaa tiiviimpään yhteistyöhön.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö toiminnassa olisi aina parannettavaa. Yhteistyö on monesti paikallisista toimijoista kiinni, jolloin se ei ole aina valtakunnallisesti yhtenäistä. Jos toiminta osuu useamman toimijan vastuulle, voi se aiheuttaa toiminnallista päällekkäisyyttä tai pahimmillaan sen, ettei yksikään taho ota kokonaisvastuuta. Tästä esimerkkinä vapaa-ajan tapaturmiin kuolee Suomessa noin 3000 ihmistä, mutta kokonaisvastuuta ei ole kellään ja ehkäisytoimenpiteet on hajautuneet eri toimijoille.

Joanna Foster Britanniasta kertoi puuttumisesta lapsen sytyttelyyn ja kuinka sosiaalitoimi ja pelastustoimi toimivat yhdessä "Josien" auttamiseksi syrjäytymisvaaran estämiseksi. Josie pääsi palveluiden piiriin, koska hän oli sytytellyt palonalkuja useita kertoja. Tällöin pelastustoimi sai useampia ilmoituksia samasta henkilöstä, jolloin ryhdyttiin vakavampiin toimiin.

Jos Josie olisi osoittanut laiminlyöntiään näpistelemällä, sytyttelyllä, koulukiusaamisella ja ilkivallalla, tiedot olisivat menneet pelastustoimelle, poliisille ja koululle. On yhteistyöstä ja tiedonkulusta kiinni, että toiminta on tehokasta myös tilanteessa, jossa vastuu osuu useammalle toimijalle. Tämän takia eri viranomaisten, koulun ja sosiaalitoimen yhteistyö on välttämätöntä, jotta syrjäytymisvaarassa olevat yksilöt tunnistetaan. Etenkin jos tuki kotoa asioiden järjestämiseksi puuttuu. Näinpä valittu tie lisätä yhteistyötä eri toimijoiden välillä on hyvin tervetullut.

Tasapuolisuudesta

Kävin Hangon paloaseman työvuoron mukana kesäkuussa ja työvuorossa heräsi ajatus, joka on blogauksen arvoinen.

Kokosimme työvuorossa harjoituksessa käytetyn öljyntorjuntapuomin takaisin konttiin, jotta se on käyttövalmiina uusia harjoituksia ja etenkin varsinaista öljyntorjuntatehtävää varten. Ei siinä mitään: leppoisa kesäpäivä, hieman fyysistä mukavaa tekemistä, menee työpäiväkin nopeammin eteenpäin.

Työvuoron palomiehet valittelivat tehtävää, ja lyhyen keskustelun jälkeen selvisi, että öljyntorjuntaharjoittelu on ylityönä korvattavaa työtä ja sen, mitä toiset saavat ylityökorvauksilla sotkea, toiset joutuvat osana perusduuniaan siivoamaan. Öljyntorjuntaharjoittelu maksetaan ylitöinä, koska silloin ei tule samalla tavalla kikkailuja vuorovahvuuksien kanssa ja nettokustannus on ulkopuolisen rahoituksen ansiosta vähäinen. Hyvä juttu sinänsä.

Öljyntorjunta toimii tässä kuitenkin esimerkkinä siitä, kuinka päällisin puolin työmotivaatiota vahvistava ja tekijöilleen palkitseva tehtävä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta organisaatiossa. Tapaukseen liittyy myös työntekijöiden kokemus siitä, että öt-harjoitukseen ei ole valittu henkilöitä avoimesti.

Tapaus ei ole suinkaan ainoa, joka pelastustoimesta, julkiselta sektorilta tai ylipäätään työelämästä löytyy, vaan ilmentää laajemmin sitä, kuinka asiat ja niiden hyvyys näyttäytyy organisaation eri puolilla. Toinen esimerkki on sinänsä nimelliset kielilisät, joita minulle kerrotun mukaan maksetaan ruotsinkielisille sujuvasta suomen kielen osaamisesta, mutta ei toisinpäin. Johdon on syytä olla näistä tietoinen ja toteuttaa tasapuolisuutta jopa naurettavuuksiin asti.

Eräässä pelastuslaitoksessa kyselytutkimuksella tavoittamani 50 palomiestä ilmoittivat kyselyssä työtyytyväisyyden kannalta heikoiten hoidetuksi osa-alueeksi organisaation tavan tehdä päätöksiä ja henkilövalintoja. Kritiikki tuntuu sitä kovemmin, kun pelastustoimi on teettämässä ensimmäistä kertaa valtakunnallisen työhyvinvointikyselyn ja se hakee ratkaisuja palomiesten ikääntymiselle työurista. Silloin soisi, että työtyytyväisyys ja hyvä henkilöstöpolitiikka ovat hyvin hoidettuja.