Pelastuslautakunnan kokous 9/2014

Osallistuin pitkästä aikaa pelastuslautakunnan kokoukseen. Esityslista oli verrattain lyhyt. Käsiteltävänä oli lähinnä Etelä-Suomen aluehallintoviraston pelastuslaitokselle osoittama selvityspyyntö. Keskustelua herätti myös tähän liittyen perjantaina 19.9.2014 Helsingin Sanomissa julkaistu uutinen palomiespulasta ja puuttuvasta palvelutasopäätöksestä.

Ensinnäkin mitä tulee palvelutasopäätökseen, niin se on ollut pelastuslautakunnassa käsittelyssä 30.4.2013 pidetyssä kokouksessa ja ollut käytännössä siis valmiina. Sittemmin pelastuslaitos on hyväksynyt itselleen uuden strategian ja toteuttanut rakenneuudistuksen, mikä on vähintään osaltaan syynä, että pelastuslain 29 §:n mukainen kunnan kuuleminen on jäänyt kesken. Sinänsä hyvä, että AVI kiinnitti tähän huomiota, jotta asia tulee hoidetuksi. Helsinkiläisenä asukkaana, veronmaksajana ja vähäsen päättäjänäkin en ole kuitenkaan huolissani, etteikö pelastuslaitoksen palvelutuotanto ole pyörinyt tähänkin asti niin kuin pitääkin.

Mitä tulee palomiespulaan, niin on ihan totta, että Jätkäsaaren pelastusasemalla ei ole sijoitettuna pelastustoiminnan yksikköjä. Tämä on pelastuslaitokselta tietoisesti tehty riskinarviointiin perustuva päätös. Yksikön sijoittaminen Jätkäsaareen parantaa kyllä lähialueen toimintavalmiusaikaa (muutenhan yksikön sijoittamisesta ei olisi mitään iloa), mutta on laajemman riskinarvioinnin sekä osin poliittisen päätöksenteon asia arvioida, olisiko Jätkäsaareen sijoitettu pelastusyksikkö paras tapa parantaa asukkaiden turvallisuutta vai tulisiko lisäpanostukset kohdentaa jonnekin muualle. Avunsaantiajat ja toimintavalmiusajat ovat Helsingissä sikäli hyvällä tasolla, että tilanne ei ole oman tietämykseni mukaan hälyttävä nykyiselläänkään, vaikka AVI on halunnut asiasta selvityksen.

Toimintavalmiusajoista vielä todettakoon, että pelastuslaitoksen toimintavalmiusajan mediaani on 6 minuuttia ja 3 sekuntia, kun se toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan tulisi olla 6 minuuttia. Pelastuslaitoksella tehdyn tutkimuksen perusteella minuutti lisää toimintavalmiusajassa lisää henkilövahinkoja 1,2 %, joten kolmen sekunnin vaikutus toimintavalmiusajassa ei ole asukkaiden turvallisuuden kannalta ratkaiseva.

Loppukaneettina haluan tarttua HS:n jutussa mainittuun työntekijöiden huoleen sopimuspalokuntalaisten käytöstä pelastustoiminnassa. Jutussa viitataan sopimuspalokuntalaisiin "pelastusalan harrastajiin", mikä antaa mielestäni väärän kuvan sopimuspalokuntalaisten roolista pelastustoiminnassa. Käytännössä kaikkialla Helsingin ulkopuolisessa Suomessa nopeat hälytysvasteet, ihmisten pelastaminen ja pelastustoimen palveluiden kustannustehokkuus perustuvat sopimuspalokuntalaisten työlle. Se, että sopimuspalokuntalaiset ovat tehtävässään vapaaehtoisesti, erilaisella koulutuksella ja lähes nimellisillä korvauksilla, ei tee heistä vähemmän keskeistä osaa pelastustoimen palvelutuotantoa. Vaikka Helsingillä on taajaan asuttuna pelastustoimen alueena mahdollisuus tukeutua 24/7-päivystettyihin, päätoimisilla miehitettyihin pelastusasemiin, sopimuspalokunnat ovat tärkeä resurssi ja vastakkainasettelu pää- ja sivutoimisten pelastajien välillä on paitsi turhaa, myös haitallista.

Paloasemien katot ilmastotyöhön

Pelastustoimen ympäristö- ja ilmastotyön kannalta paloasemat ovat lämmityksineen ja sähkönkulutuksineen merkittävin osa pelastuslaitosten toimintaa. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin asettamat energiansäästötavoitteet koskevat myös pelastuslaitosta ja tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Paloasemilla on paljon kattopinta-alaa, jota ei juurikaan hyötykäytetä. Osa paloasemarakennuksista on toki museosäännösten suojelemia ja ihan syystä. Ja toki jos ja kun palokunta tarvitsee kattoa köysillä liikkumisen harjoitteluun, niin on luontevaa, että harjoittelu tapahtuu paloasemalla, jolloin henkilöstökin saadaan pidettyä harjoittelusta huolimatta nopeassa lähtövalmiudessa. Mutta ei se harjoittelukaan koko kattoa vaadi vaan osan voi oikein hyvin valjastaa muuhun käyttöön.

Aurinkopaneeleita saa nykyisin asennuspalveluna taloonsa, oli kyse sitten omakotitalosta tai kerrostalosta. Laskurilla voi laskea investoinnin mielekkyyttä, kun katon ominaisuudet sekä muut tekijät vaikuttavat siihen. Pelastuslaitosten tulisikin laatia kattojen aurinkopaneeleista liitettävyys- ja kustannusarviot - ja toimia arvioiden antamien tulosten mukaan.

Vaihtoehtoisesti paloasemille voisi harkita viherkattoja, joiden hyödyt ovat myös moninaiset. Joka tapauksessa pelastuslaitoksilla on käsissään resurssi, jota soisi hyödynnettävän paremmin.

Tasapuolisuudesta

Kävin Hangon paloaseman työvuoron mukana kesäkuussa ja työvuorossa heräsi ajatus, joka on blogauksen arvoinen.

Kokosimme työvuorossa harjoituksessa käytetyn öljyntorjuntapuomin takaisin konttiin, jotta se on käyttövalmiina uusia harjoituksia ja etenkin varsinaista öljyntorjuntatehtävää varten. Ei siinä mitään: leppoisa kesäpäivä, hieman fyysistä mukavaa tekemistä, menee työpäiväkin nopeammin eteenpäin.

Työvuoron palomiehet valittelivat tehtävää, ja lyhyen keskustelun jälkeen selvisi, että öljyntorjuntaharjoittelu on ylityönä korvattavaa työtä ja sen, mitä toiset saavat ylityökorvauksilla sotkea, toiset joutuvat osana perusduuniaan siivoamaan. Öljyntorjuntaharjoittelu maksetaan ylitöinä, koska silloin ei tule samalla tavalla kikkailuja vuorovahvuuksien kanssa ja nettokustannus on ulkopuolisen rahoituksen ansiosta vähäinen. Hyvä juttu sinänsä.

Öljyntorjunta toimii tässä kuitenkin esimerkkinä siitä, kuinka päällisin puolin työmotivaatiota vahvistava ja tekijöilleen palkitseva tehtävä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta organisaatiossa. Tapaukseen liittyy myös työntekijöiden kokemus siitä, että öt-harjoitukseen ei ole valittu henkilöitä avoimesti.

Tapaus ei ole suinkaan ainoa, joka pelastustoimesta, julkiselta sektorilta tai ylipäätään työelämästä löytyy, vaan ilmentää laajemmin sitä, kuinka asiat ja niiden hyvyys näyttäytyy organisaation eri puolilla. Toinen esimerkki on sinänsä nimelliset kielilisät, joita minulle kerrotun mukaan maksetaan ruotsinkielisille sujuvasta suomen kielen osaamisesta, mutta ei toisinpäin. Johdon on syytä olla näistä tietoinen ja toteuttaa tasapuolisuutta jopa naurettavuuksiin asti.

Eräässä pelastuslaitoksessa kyselytutkimuksella tavoittamani 50 palomiestä ilmoittivat kyselyssä työtyytyväisyyden kannalta heikoiten hoidetuksi osa-alueeksi organisaation tavan tehdä päätöksiä ja henkilövalintoja. Kritiikki tuntuu sitä kovemmin, kun pelastustoimi on teettämässä ensimmäistä kertaa valtakunnallisen työhyvinvointikyselyn ja se hakee ratkaisuja palomiesten ikääntymiselle työurista. Silloin soisi, että työtyytyväisyys ja hyvä henkilöstöpolitiikka ovat hyvin hoidettuja.

Pelastajien kuntotesteistä

Työterveyslaitos on laatinut valtakunnallisen mallin pelastajien kuntotestaamiseksi. Mallin käyttö on pisimmällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa (myöh. KUP), jossa testejä on tehty jo vuodesta 2006 ko. ohjelmalla. Järjestelmällisiä testaustuloksia KUPissa on kolmelta vuodelta ja mm. Pirkanmaan pelastuslaitos on ollut niin ikään edistyksellinen TTL:n kehittämän FireFit-menetelmän käyttöönotossa. Järjestelmän käyttöönotto on myös monilla muilla pelastuslaitoksilla jo pitkällä tai tulossa käyttöön.

Helsingin pelastuslaitoksessa FireFitiä kokeillaan Käpylän paloaseman henkilöstöön ja sitä laajennetaan syksyllä parille muulle paloasemalle. Vuoden 2014 alusta järjestelmän on tarkoitus olla käytössä koko pelastuslaitoksen henkilöstölle. Seuraavassa joitain huomioita järjestelmästä aiemman perehtymisen ja 30.5. suoritetun omakohtaisen testin pohjalta.

1. Testin rakenne

Testiin kuuluu polkupyöräergometritesti, jossa maksimisykkeen ja arvioidun kunnon perusteella tietokone laskee sopivat tehoalueet ja testattava polkee 4 minuutin lämmittelyn lisäksi 2 - 4 neljän minuutin testijaksoa kovenevilla tehoilla kohottaen tehon noin 85 prosenttiin henkilökohtaisesta maksimistaan. Testistä lasketaan maksimaalinen hapenottokyky (minimivaatimus 3 l / min ja 36 ml/kg/min).

Lihaskuntotestiin kuuluu:

jalkakyykky (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
penkkipunnerrus (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
istumaannousu (minimi 29 toistoa 60 sekunnissa)
leuanveto (minimi 5 perättäistä toistoa)

Lisäksi testiin kuuluu työmuotoisena testinä savusukellusrata, joka tunnetaan Oulun mallina ja joka on käytössä kaikilla pelastuslaitoksilla.

2. Savusukelluskelpoisuus ja liikuntasuositukset

Pohjimmiltaan järjestelmässä on SM:n pelastussukellusohjeen mukaisen toimintakyvyn varmistamisesta ja jos tietyt minimiehdot eivät täyty, henkilö ei ole kykeneväinen raskaimpiin pelastustehtäviin ja savusukeltamaan.

Tätä testausta on tehty jo aiemmin, mutta erona aiempaan FireFitissä ei selvitetä ainoastaan, selviääkö minimivaatimuksista, vaan kuinka paljon yli minimirajojen testitulos menee, mikä lihas- ja aerobinen kunto on suhteessa ikäluokan palomiehiin ja millaista kunto-ohjelmaa pitää noudattaa, että pysyisi savusukelluskelpoisena jopa eläkeikään asti. Ohjelma laatii testattavalle kunto-ohjelman sen mukaan, mitä tulokset sanovat ja mitä liikuntalajeja ko. henkilö on halukas harrastamaan.

3. Testin suorittaja ja testiin käytettävä aika

Testejä suorittaa Keski-Uudellamaalla pelastuslaitoksen päätoiminen liikunnanohjaaja. Helsingissä on kaksi liikunnanohjaajaa, jotka on sijoitettu pelastuslaitoksen tiloihin, mutta ymmärtääkseni nämä henkilöt huolehtivat tarvittaessa myös kaupungin muusta henkilöstöstä.

KUPissa testejä tehtiin alkujaan työvuoroissa niin, että palomiehet testasivat toisiaan. Heikkoutena ja puutteena koettiin kokeiden riippumattomuus, etenkin jos tulos on ollut lähellä savusukelluksen rajaa. KUPissa on myös koettu erinomaiseksi se, että testin ohessa saa itselleen liikuntasuosituksia ja liikuntaohjaajan näyttämien testitulosten perusteella KUPin pelastajien kunto on noussut kautta linjan ja yhä vähemmän tulee hylättyjä testisuorituksia.

Helsingissä kaksi liikuntaohjaajaa vastaavat tällä hetkellä testeistä, mutta heidän työaikansa ei riitä koko laitoksen testaamiseen. Erona KUPiin Helsingin liikuntaohjaajat tekevät polkupyörätestin lisäksi lihaskuntotestit, joten KUPin liikuntaohjaajan käyttämän 40 minuutin sijaan testiin kuluu 1,5 - 2 tuntia suihkuineen ja palautteineen.

Jokaiselle kahdeksasta pelastusasemasta koulutetaan jokaiseen työvuoroon liikuntavastaava (Kallion keskusasemalle kaksi) eli 36 liikuntavastaavaa, jotka hoitavat testaamisen lähitulevaisuudessa. Liikuntaohjaajat voivat keskittää siten omaa työaikaansa liikuntaohjaukseen ja -suosituksiin.

Hienoisena pelkona on esitetty (kuten KUPissa), että testeissä ei hennota antaa hylkäävää tulosta, kun testi tehdään oman työvuoron brankkarikavereille. Toisaalta hyvää on se, että testi ei peruunnu keikan vuoksi vaan se voidaan tehdä hälytystehtävän jälkeen, kun testaaja tekee samaa työaikaa kuin testattavakin.

4. Johtopäätös

Kaiken kaikkiaan tosi hienoa, että Helsinkikin ottaa käyttöön FireFit-ohjelman mukaisen kuntotestin ja että testin ohessa palomiehille tuotetaan liikuntasuosituksia, joiden avulla kunnostaan voi pitää huolta. Toimiiko testaus ongelmattomasti työvuoroissa, sen aika näyttää.

Testin ehdottomana vahvuutena on myös se, ettei testata ainoastaan minimin täyttymistä vaan siinä ennakoidaan iän myötä heikkenevä fyysinen kunto, joten jo 30-vuotiaana pitää olla ikäryhmäänsä nähden hyvässä kunnossa selviytyäkseen työstä vielä yli 55-vuotiaana. Testin eri osa-alueet täydentyvät ja siihen on tullut esimerkiksi viimeisimpänä motorisen toimintakyvyn ja liikkuvuuden testi.

Päivä Mellunkylän paloasemalla

Vierailin päivän verran Mellunkylän paloasemalla tiistaina 14.5. osallistuen sammutusyksikkö HE601:n työvuoron ohjelmaan. Tarkoituksena oli tutustua aseman toimintaan Pelastustoimen ympäristö- ja ilmasto-ohjelmahankkeen kannalta ja keskustella työvuoron henkilöstön kanssa pelastustoimeen liittyvistä asioista.

Päivän aikana keskusteluissa heräsi joitain ajatuksia, joita haluan seuraavassa hieman purkaa.

Palkkaus. Ottamatta kantaa palomiesten yleiseen palkkaukseen, on kuitenkin Helsingin työnantajakuvan kannalta ongelmallista, jos palomiehet karkaavat naapuripelastuslaitoksiin paremman palkan vuoksi. Kuulemani mukaan näin on jo käynytkin. Kun palomiehiltä edellytetään siirtymäajoin uusia pätevyyksiä, kasautuu ymmärrettävästi paineita myös koulutuksen tuomalle lisäansiolle. Myös tietyistä erikoisammattitaidoista koettiin saatavan vain nimellinen lisäansio, joskin sen suhteen Helsinki noudattaa muiden pelastuslaitosten kanssa samaa linjaa.

Palomiesten keskuudessa koettiin kuitenkin hyväksi se, että pelastuslaitos siirtyy syksyllä laajasti muilla pelastustoimen alueilla käytössä olevaan työaikajärjestelmään, kun nykyinen "24 tunnin työvuoro, kaksi vuorokautta vapaata, 24 tunnin työvuoro, kaksi vuorokautta vapaata, 24 tunnin työvuoro, viisi vuorokautta vapaata" vaihtuu "24 tunnin työvuoro, kolme vuorokautta vapaata" -järjestelmään. Uuden työajan koettiin myös selkeydellään mahdollistavan muiden töiden tekemisen paremmin, mikä vähentää myös painetta nostaa palkkoja.

Jos ja kun palkkaus on kuitenkin naapuripelastuslaitoksia matalampi, Helsingillä on pitkällä aikavälillä haaste säilyttää houkutteleva työnantajakuva etenkin nuorten palomiesten keskuudessa. Uusimaa kun on käytännössä yhtä työssäkäyntialuetta. Pelastuslaitokset ovat kumppanuusverkostossaan kartoittamassa palkkausta eri pelastuslaitoksissa ja kaikista vertailun haasteista huolimatta, työn tuloksena voi olla pitkällä aikavälillä jossain määrin harmonisoidut palkkauskäytännöt, jolloin samaa palkkakilpailua työvoimasta ei esiintyisi.

Ensivastetehtävät. Helsingissä ajetaan Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston mukaan 2750 ensivastelähtöä vuodessa kaikkien lähtöjen kokonaismäärän ollessa 20 000. Monet pelastuslaitoksen ajamista ensivastetehtävistä koettiin kiireettömiksi tehtäviksi (D-luokitus), joiden hoitamisen voisi vastuuttaa yksityisille sairaankuljetuksen palveluntuottajille. Esitettiin jopa epäily, että Hätäkeskus hälyttäisi tehtävät C-luokituksella, jotta se voi hälyttää tehtävään ambulanssin, vaikka riskinarviointi tulisi tehdä luokkaan D.

En pysty maallikkona arvioimaan, kumpi taho on riskinluokituksessaan oikeammassa. On myös paljon vaadittu hätäkeskuspäivystäjältä arvioida kiireellisyys D-luokkaan, jos on vähääkään syytä epäillä, että henkilöllä on tarve kiireelliselle sairaankuljetukselle. Etenkin, kun arvioinnissa pitää noudattaa varovaisuusperiaatetta eli mieluummin lähettää yksikön hieman liian usein kuin liian harvoin. Tämä ei kuitenkaan poista ongelmaa, että ennen kaikkea Helsingissä palomies-sairaankuljettajat ovat paikoin hyvin kuormittuneita sairaankuljetuksesta ja kentällä aidosti koetaan, että Hätäkeskuksen riskinarviointi ei monestikaan vastaa todellista tilannetta. Keskinäisen vuoropuhelun ja yhteisen koulutuksen kautta päästään lähemmäs yhteistä käsitystä tehtävien kiireellisyydestä.

Kiitos Mellunkylän palomiehille päivästä! On sekä alan kehittämisen että poliittisen päätöksenteon kannalta hedelmällistä, että pelastuslaitos mahdollistaa osallistumisen operatiiviseen työhön ja tulee parempi kuva myös palomiesten käsityksistä alan muutoksista. Päivästä heräsi myös muita ajatuksia, joita jaan myöhemmissä blogauksissa.