Eläkeiän oikeudenmukaisuudesta

Eläkekeskustelussa puhutaan kovasti siitä, kuinka eläkeikää tulee nostaa, koska myös eliniänodote nousee. Tähän väitteeseen tekisi mieli yhtyä, mutta en ole vielä kuullut, miten ratkaistaan se, että kovatuloisin viidennes miehistä elää 12,5 vuotta pidempään kuin heikkotuloisin viidennes (TS 9.10.2011). Tärkeimpinä kysymyksinä herää, miten eri tuloluokkien välinen ero eliniänodotteessa huomioidaan ja miten yhdellä eläkeiällä voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukainen malli.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että heikkotuloisimmassa viidenneksessä on yliedustettuina fyysisesti kuluttavaa työtä tekevät. Vanhaan aikaan tähän olisi voinut tarjota vastaukseksi toimialakohtaisia eläkeikiä ja kyllä niitä vieläkin moni ehdottaa. Ne kuitenkin kuuluvat aikaan, jolloin ihminen toimi samassa virassa ja samoissa työtehtävissä parikymppisestä eläkkeelle asti. Nykyisin työelämä noudattaa huonosti tätä kaavaa ja työtehtäviä ja -paikkaa vaihdetaan usein työuran aikana.

Mutta siinä se avain oikeudenmukaiseen eläkeikään ehkä piileekin. Jos tarjotaan mahdollisimman hyvät edellytykset vaihtaa työtehtäviä, voitaisiin pärjätä vanhuuseläkeikään asti. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa:

1. On tärkeää säilyttää mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämästä vapaaehtoisesti hetkeksi opiskelemaan jättäytyvälle on tarjolla järkevä toimeentulo (ymmärtääkseni opintovapaalla saa ansiosidonnaisen suuruista opintorahaa, joten tulotason pudotus ei ole niin dramaattinen). Tämä tarkoittaa myös, että puheet toisen tutkinnon maksullisuudesta olisi syytä haudata. Lisäksi työnantajan tulee kannustaa työn ohessa tehtäviin opintoihin. Muuten meillä on kohta kasvava joukko henkilöitä, jotka ovat jumissa tehtävissä, joihin he eivät enää pysty tai joihin eivät ole motivoituneita.

2. Työura-ajattelu ja kehityskeskustelut. Jos pari-, kolmekymppisenä tullaan töihin fyysisesti raskaisiin tehtäviin ja kehityskeskusteluissa esitetään vuosittain kysymys "Mikä susta tulee isona?", ajatus joustavasta työurasta tuntuu luonnollisemmalta, kun fyysinen toimintakykyky joskus 45 ikävuoden jälkeen heikkenee. Monissa maissa pelastustoimintaan osallistumiseen on asetettu kategoriset ikä- ja virkaikärajat, mutta uskon Suomessa fyysisten toimintakykyrajojen riittävän. Tämä edellyttää myös muutosta organisaatiokulttuurilta, ettei onnettomuuksien ehkäisyn tai asemapalvelun tehtävät ole "niitä toisia" töitä.

3. Liikunta ja liikuntaetuudet. Pelastuslain 39 §:n mukaan "pelastustoimintaan osallistuvan henkilön tulee ylläpitää tehtäviensä edellyttämiä perustaitoja ja kuntoa". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelastuslaitosten (ja muiden työnantajien) tulisi kannustaa liikunnan harrastamiseen, mikä edesauttaa fyysisen kunnon ylläpitoa. Liikuntasetelit, työntekijöiden (lapsiperheystävälliset) liikuntailtapäivät, kompensaatiota maksetuista liikuntajäsenyyksistä, työpaikan kunnonkohotuskilpailut, yleinen liikuntahypetys, keinoja kyllä löytyy.

4. Palkkaus ja organisaatio. Pelastustoimintaan osallistuvat saavat n. 40 % lisiä työajasta ja muista pelastustoimintaan liittyvistä erityisvaatimuksista ja haitoista. Kun nämä lisät poistetaan operatiivisen työn tekemisen loppuessa, motivaatio tarttua uusiin tehtäviin ei ole korkealla. Niin ikään organisaatiorakenne jaottelee pelastuslaitoksen väen voimakkaasti vuorotyötä tekeviin ja päivätyötä tekeviin. Tällöin syntyy "me ja ne" -asetelma, joka on omiaan luomaan haasteita tehtävästä toiseen siirtymiselle. Nämä kaksi eivät ole kuitenkaan mitenkään helposti ratkaistavia asioita, koska niihin liittyy paljon saavutetuista eduista kiinnipitämistä ja vakiintunutta organisaatiokulttuuria.

Pelastajien kuntotesteistä

Työterveyslaitos on laatinut valtakunnallisen mallin pelastajien kuntotestaamiseksi. Mallin käyttö on pisimmällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa (myöh. KUP), jossa testejä on tehty jo vuodesta 2006 ko. ohjelmalla. Järjestelmällisiä testaustuloksia KUPissa on kolmelta vuodelta ja mm. Pirkanmaan pelastuslaitos on ollut niin ikään edistyksellinen TTL:n kehittämän FireFit-menetelmän käyttöönotossa. Järjestelmän käyttöönotto on myös monilla muilla pelastuslaitoksilla jo pitkällä tai tulossa käyttöön.

Helsingin pelastuslaitoksessa FireFitiä kokeillaan Käpylän paloaseman henkilöstöön ja sitä laajennetaan syksyllä parille muulle paloasemalle. Vuoden 2014 alusta järjestelmän on tarkoitus olla käytössä koko pelastuslaitoksen henkilöstölle. Seuraavassa joitain huomioita järjestelmästä aiemman perehtymisen ja 30.5. suoritetun omakohtaisen testin pohjalta.

1. Testin rakenne

Testiin kuuluu polkupyöräergometritesti, jossa maksimisykkeen ja arvioidun kunnon perusteella tietokone laskee sopivat tehoalueet ja testattava polkee 4 minuutin lämmittelyn lisäksi 2 - 4 neljän minuutin testijaksoa kovenevilla tehoilla kohottaen tehon noin 85 prosenttiin henkilökohtaisesta maksimistaan. Testistä lasketaan maksimaalinen hapenottokyky (minimivaatimus 3 l / min ja 36 ml/kg/min).

Lihaskuntotestiin kuuluu:

jalkakyykky (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
penkkipunnerrus (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
istumaannousu (minimi 29 toistoa 60 sekunnissa)
leuanveto (minimi 5 perättäistä toistoa)

Lisäksi testiin kuuluu työmuotoisena testinä savusukellusrata, joka tunnetaan Oulun mallina ja joka on käytössä kaikilla pelastuslaitoksilla.

2. Savusukelluskelpoisuus ja liikuntasuositukset

Pohjimmiltaan järjestelmässä on SM:n pelastussukellusohjeen mukaisen toimintakyvyn varmistamisesta ja jos tietyt minimiehdot eivät täyty, henkilö ei ole kykeneväinen raskaimpiin pelastustehtäviin ja savusukeltamaan.

Tätä testausta on tehty jo aiemmin, mutta erona aiempaan FireFitissä ei selvitetä ainoastaan, selviääkö minimivaatimuksista, vaan kuinka paljon yli minimirajojen testitulos menee, mikä lihas- ja aerobinen kunto on suhteessa ikäluokan palomiehiin ja millaista kunto-ohjelmaa pitää noudattaa, että pysyisi savusukelluskelpoisena jopa eläkeikään asti. Ohjelma laatii testattavalle kunto-ohjelman sen mukaan, mitä tulokset sanovat ja mitä liikuntalajeja ko. henkilö on halukas harrastamaan.

3. Testin suorittaja ja testiin käytettävä aika

Testejä suorittaa Keski-Uudellamaalla pelastuslaitoksen päätoiminen liikunnanohjaaja. Helsingissä on kaksi liikunnanohjaajaa, jotka on sijoitettu pelastuslaitoksen tiloihin, mutta ymmärtääkseni nämä henkilöt huolehtivat tarvittaessa myös kaupungin muusta henkilöstöstä.

KUPissa testejä tehtiin alkujaan työvuoroissa niin, että palomiehet testasivat toisiaan. Heikkoutena ja puutteena koettiin kokeiden riippumattomuus, etenkin jos tulos on ollut lähellä savusukelluksen rajaa. KUPissa on myös koettu erinomaiseksi se, että testin ohessa saa itselleen liikuntasuosituksia ja liikuntaohjaajan näyttämien testitulosten perusteella KUPin pelastajien kunto on noussut kautta linjan ja yhä vähemmän tulee hylättyjä testisuorituksia.

Helsingissä kaksi liikuntaohjaajaa vastaavat tällä hetkellä testeistä, mutta heidän työaikansa ei riitä koko laitoksen testaamiseen. Erona KUPiin Helsingin liikuntaohjaajat tekevät polkupyörätestin lisäksi lihaskuntotestit, joten KUPin liikuntaohjaajan käyttämän 40 minuutin sijaan testiin kuluu 1,5 - 2 tuntia suihkuineen ja palautteineen.

Jokaiselle kahdeksasta pelastusasemasta koulutetaan jokaiseen työvuoroon liikuntavastaava (Kallion keskusasemalle kaksi) eli 36 liikuntavastaavaa, jotka hoitavat testaamisen lähitulevaisuudessa. Liikuntaohjaajat voivat keskittää siten omaa työaikaansa liikuntaohjaukseen ja -suosituksiin.

Hienoisena pelkona on esitetty (kuten KUPissa), että testeissä ei hennota antaa hylkäävää tulosta, kun testi tehdään oman työvuoron brankkarikavereille. Toisaalta hyvää on se, että testi ei peruunnu keikan vuoksi vaan se voidaan tehdä hälytystehtävän jälkeen, kun testaaja tekee samaa työaikaa kuin testattavakin.

4. Johtopäätös

Kaiken kaikkiaan tosi hienoa, että Helsinkikin ottaa käyttöön FireFit-ohjelman mukaisen kuntotestin ja että testin ohessa palomiehille tuotetaan liikuntasuosituksia, joiden avulla kunnostaan voi pitää huolta. Toimiiko testaus ongelmattomasti työvuoroissa, sen aika näyttää.

Testin ehdottomana vahvuutena on myös se, ettei testata ainoastaan minimin täyttymistä vaan siinä ennakoidaan iän myötä heikkenevä fyysinen kunto, joten jo 30-vuotiaana pitää olla ikäryhmäänsä nähden hyvässä kunnossa selviytyäkseen työstä vielä yli 55-vuotiaana. Testin eri osa-alueet täydentyvät ja siihen on tullut esimerkiksi viimeisimpänä motorisen toimintakyvyn ja liikkuvuuden testi.