Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehittäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehittäminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rahastot pelastuslaitosten ympäristö- ja ilmastotyön tukena

Pelastustoimessa ei ole akateemisten instituutioiden tavoin vahvaa perinnettä rahastojen hyödyntämiselle. Pelastusopisto tekee tässä kenties poikkeuksen. On meillä toki Palosuojelurahasto, Öljysuojarahasto ja satunnaisemmin rahaa haetaan esimerkiksi Henry Fordin Säätiöltä liikenneonnettomuusharjoitteluun tai Työsuojelurahastolta työturvallisuuden kehittämiseen. Eikä sillä, kehittämistoiminnan ja uusien avausten on usein hyvä pyöriä myös budjettirahoituksella, jolloin se kytkeytyy paremmin osaksi muuta toimintaa ja toimii keskeytyksettömästi sekä pitkäjänteisesti.

Ympäristö- ja ilmastoasioihin tarkoitetuista rahastoista voisi kuitenkin saada "vipuvoimaa", jolla ympäristö- ja ilmastotoimia saa mahdollistettua tai vähintäänkin nopeutettua. Life+-ohjelmakausi on päättymässä tämän vuoden loppuun, mutta seuraavaa EU:n ohjelmakautta valmistellaan paraikaa. ELY-keskukset myöntävät EU-rahoituksen alueellisesti.

Maakunnilla on omia kehittämisrahoja, joita käytetään maakuntaohjelmien mukaiseen toimintaan. Esimerkiksi Uudellamaalla maakuntaohjelman yksi päätavoite on "ympäristön kehittäminen kestävällä tavalla". Energiainvestointeihin, kuten aiemmin maalailemiini aurinkopaneeleihin, voi hakea tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä. Kuntasektorin, jolle pelastuslaitoksetkin kuuluvat, uusiutuvan energian katselmuksiin voi saada jopa 60 % tukea.

Myös Leader-toimintaryhmien kautta on saatavissa rahoitusta hankkeisiin, jotka täyttävät niiden asettamat vaatimukset. Uudellamaalla toimintaryhmänä toimii SILMU ry, jonka strategiassa ympäristö ja luonto on yhtenä osa-alueena. Central Baltic Interreg IV A -ohjelma on päättymässä niin ikään tämän vuoden loppuun, mutta uutta ohjelmakautta valmistellaan ja Suomesta mukana on Varsinais-Suomen liitto. Energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan keskittyvä Intelligent Energy Europe (IEE) on yksi Elinkeinoelämän ympäristöfoorumin kautta näkyvistä rahoitushauista.

Viimeisimpänä mainittakoon 80 miljardin euron rahoituskanava, Horisontti 2020. Senkin tavoitteisiin kuuluu mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, ympäristönsuojelu sekä siirtyminen vihreään talouteen ja yhteiskuntaan. Mikäli pelastuslaitoksen omat rahkeet rahoitusten hakemiseen ovat heikot, kumppanuusverkosto voisi ottaa aiheesta koppia ja tarjota kehittämis- ja tutkimuspäälliköiden yhteistyönä vertaistukea. Osaan rahoitushauista voi myös saada rahallista tukea ihan vaan siihen rahoituksen hakemiseen.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Helsingin pelastuslaitoksen uusi organisaatio

Helsingin pelastuslaitoksen johtoryhmä esitteli valmistelemaansa organisaatiouudistusta laitoksen väelle kolmessa eri tiedotustilaisuudessa 29.5., 30.5. ja 31.5. Osallistuin näistä viimeisimpään.

Organisaatiouudistuksen keskeisimpänä muutoksena riskienhallinnan osasto lakkautetaan ja onnettomuuksien ehkäisyyn liittyvät toiminnot ovat 1.1.2014 alkaen osa pelastustoimen palveluiden osaston tehtäviä, joihin kuuluu myös henkilöresurssoinniltaan merkittävin toiminta eli operatiivinen pelastustoiminta. Toimialueita on neljä, joilla pelastustoimen palveluita tuotetaan.

Kehittämistoiminta ja Pelastuskoulu kuuluvat vuoden vaihteesta alkaen hallinnon ja kehittämisen osastoon. Tekninen osasto säilyttäisi tässä vaiheessa autonomisen asemansa.

Muutokset ovat mielestäni oikeansuuntaisia ja niitä perustellaan oikeilla asioilla. Helsingin pelastuslaitoksella on - kenties kaikkia muita pelastuslaitoksia pidemmät - perinteet toiminnan vaikuttavuuden arvioinnille ja toiminnan tuloksellisuuden mittaamiselle, mikä yhdistyy hyvään kokemuspohjaiseen riskinarviointiin. Tämän perinteen romuttamiseen ei uudistuksessa ole pelkoa.

Pelastustoiminnan kannalta uudistuksella on niin ikään ymmärtääkseni hyvin vähän vaikutusta. Pelastuskomentaja tunnusti palomiesten huolen ei-kiireellisistä sairaankuljetustehtävistä (ja arvioi nykyisistä 52 000 ensivastetehtävästä jopa 15 000 turhiksi), mutta se ei ole sinänsä organisaatiorakenteella korjattava asia.

Suurimmat muutokset organisaatiouudistuksesta aiheutuvat onnettomuuksien ehkäisylle, jonka on tarkoitus muuttua koherentimmaksi kokonaisuudeksi toiminnallisten raja-aitojen kaatamisen myötä. Vaikka teknisen osaston asema ei tällä haavaa muutu, sitäkin voisi harkita. Pirkanmaan pelastuslaitoksen kohtuullisen uudessa organisaatiossa tekniset asiat ovat "Onnettomuuksien ehkäisyn ja kehittämisen vastuualueella" ja sinne ne voisivat Helsingissäkin luontevasti kuulua.

Organisaatiorakenteella on toiminnan onnistumisen kannalta kuitenkin vain välinearvoa. Toiminnan hyvyyttä määrittelee enemmän itse toiminnan kehittäminen ja käsillä oleva rakennemuutos toivottavasti tukee tuota toiminnan kehittämistä.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pelastustoimen järjestämisvastuusta eli kuinka päädyin kannattamaan kunnallista palvelun järjestämistä

Pelastustoimi vertaa itseään monessa suhteessa poliisiin: paljonko palvelu maksaa kansalaisille, mikä on alan eläkeikä, ollaanko alana mukana sosiaalisessa mediassa, mitkä ovat alalle hakeutumisen kuntovaatimukset, kuinka nopea on kiireellinen lähtö, luottavatko kansalaiset viranomaiseen, paljonko alalla on naisia ja niin edelleen. Näin ollen on luonnollista, että palvelun järjestämisvastuuta pohdittaessa katseet kohdistuvat poliisiin, joka on valtiollinen toimija.

Pelastustoimen valtiollistaminen nousee ajoittain esiin keskusteluissa ja sille onkin esittää monia hyviä perusteita. Kun päätöksenteko on keskitettyä, muutokset on helppo toteuttaa nopeastikin eikä ole ristivetoa. Alalla on yksi selkeä keulahahmo, jonka lausumiset menevät helpommin läpi mediassa. Käytännöt ovat yhdenmukaisempia ja tietoa niistä saadaan yhdestä paikkaa.

Nämä hyvät puolet eivät tosin ole suoraan seurausta valtiollistamisesta, vaan kyseisten hyötyjen realisoituminen edellyttää valtiollistetussakin pelastustoimessa erityistä työtä. Vastaavasti alueellinen pelastustoimi voi saavuttaa samoja hyötyjä myös ilman valtiollistamista, jos se aidosti haluaa niitä tavoitella.

Suhtauduin itse alalle tullessani varovaisen positiivisesti valtiollistamiseen. Sittemmin kansainvälinen taloudellinen epävarmuus on pistänyt Suomenkin valtiota punnitsemaan menojaan ja tämä on heijastunut myös pelastustoimen organisatorisesti esikuvanaan pitämään poliisiin. Ei se ole herkkua valtiollakaan. Vaikka kunnat ovat nekin tukalassa paikassa, pelastustoimen kustannukset on ymmärretty niissä välttämättömyytenä eikä näihin kustannuksiin ole kohdistunut (ainakaan yleisellä tasolla) kohtuuttomia säästövaatimuksia.

Mitä tulee niihin valtakunnallistamisen hyötyihin, niin yksi keskeinen asia on kehittämistoiminta, käynnistämishankkeet ja esimerkiksi materiaalituotanto. Näihin alalla on ollut jo pitkään helpotuksena alan järjestöt Palopäällystöliitto ja Pelastusalan Keskusjärjestö. Palosuojelurahasto on lisännyt kehittämistoiminnan rahoitusta viime vuosina ja pelastuslaitokset ovat löytäneet toisensa Kumppanuusverkoston kautta.

Verkostosta, sen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä pitää kirjoittaa pitkällisemmin. Siinä on niin paljon potentiaalia, että on suorastaan ilo tulla alalle tähän maailmanaikaan, kun rakenteita ei tarvitse enää keksiä. On siinä vielä paljon tekemistä esimerkiksi verkoston päätösten sitovuudessa ja siinä, että joitain asioita kuten teknisiä tai työhyvinvoinnin kysymyksiä ei vielä järjestelmällisesti käsitellä verkostossa, mutta niistä minun pitää jatkaa toisessa tekstissä. Ja suunta on kyllä jo hyvä.