perjantai 28. helmikuuta 2014

Pelastuslautakunnan kokous 2/2014

Olin tiistaina 25.2.2014 jälleen pelastuslautakunnan kokouksessa. Asialistalla oli pitkälti lausuntoja kaava-asioista, jotka menivät keskustelutta läpi. Kaavalausunnoissa on harvemmin pelastuslautakunnassa seksikkyyttä, koska palotarkastajat ovat tehneet työnsä huolellisesti ja pelastuslautakunnan näkökulma kaavoihin on kovin palotekninen.

Tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen 2013 sen sijaan herättivät keskustelua joukossa. Pelastuslaitos teki 2,5 miljoonaa euroa eli 7 % odotettua paremman tuloksen. Joukossa oli jotain kertaluontoisia eriä, mutta esimerkiksi tarkastuksista ja erheellisistä paloilmoituksista perityt maksut olivat yli kolminkertaiset budjetoituun nähden. Pelastuslaitoksen virkahenkilöiden mukaan tapauksia ei edes ole hallinto-oikeudessa eli tuo 570 000 euron lisätulo on nyt oikeasti tulossa kaupungille.

ERHE- ja palotarkastusmaksujen tarkoitus ei tosiaan ole bisneksen tekeminen vaan pelastuslaitoksen kannalta ideaalitilanteessa ei olisi erheellisiä paloilmoituksia, ei niistä aiheutuvia pelastustoiminnan kuluja, eikä niistä aiheutuvia tuloja. Valtakunnallisesti näyttää siltä, että maksullisuus puree erheellisten määrään eli oikeaan suuntaan mennään.

Olen kuullut suhteellisesti samansuuruisista budjettialituksista myös muilta pelastustoimen alueilta. Tämä voi liittyä tai olla liittymättä pelastustoimen aluejaon uudistukseen, jonka julkilausuttuna tavoitteena on lähinnä 7,5 miljoonan säästö. Ja kieltämättä Helsingin pelastuslaitoksen ja muiden pelastuslaitosten luvut osoittavat 7,5 miljoonan säästön toteutuvan tarvittaessa ilman aluejakouudistusta.

Jos aluejako- ja organisaatiouudistus halutaan toteuttaa muista kuin säästösyistä, niin silloin yhdyn niihin puheenvuoroihin, että tulisi katsoa kaikki vaihtoehdot läpi ja tehdä uudistus tiiviimmässä vuorovaikutuksessa kentän kanssa. Sinänsä ottamatta minkään aluejakomallin puolesta kantaa, paras lopputulos saataisiin avoimemmalla valmistelulla ja pelastuslaitosten, pelastusosaston ja kuntien välisellä vuoropuhelulla. Muutosta vastustavasta palautteesta löytyy monia hyviä huomioita, joita kannattaa huomioida, vaikka päätyisi yhä samaan aluejaon lopputulokseen.

Toiminnallisista tavoitteista turvallisuusviestinnän toteuma jäi suunnitellusta, mutta ymmärtämäni mukaan siihen on tulossa pelastuslaitoksella muutenkin muutoksia ja poikkeama on huomioitu toiminnassa. Hämmästystäni herätti myös lähtöaikatavoitteen ja -toteuman ero, joka oli yli kolmanneksen (60 s << 82 s). Sinänsä tuo 22 sekunnin ylitys ei ole fataali, koska yhdistetty ajo- ja lähtöaika oli suunnitellun mukainen, mutta on yhä outoa, että toteuma eroaa noin voimakkaasti suunnitellusta.

Muissa asioissa todettiin Helsingin pelastuslaitoksen pärjänneen hyvin pelastuslaitosten valtakunnallisessa työhyvinvointikyselyssä. Saavutus on sitä merkittävämpi, kun huomioidaan vastikään läpiviety organisaatiouudistus, jonka olisi odottanut vaikuttavan tuloksiin heikentävästi. Varsinainen loppuraportti työhyvinvointikyselystä saadaan maaliskuun lopussa.

torstai 7. marraskuuta 2013

Pelastuslautakunnan kokous 12/2013

Pelastuslautakunta kokousti 5.11. poikkeuksellisesti Erottajan pelastusasemalla. Asialistalla oli käytännössä vain lausuntoja kaavoista, joissa lautakunta luotti pelastuslaitoksen valvontatoiminnasta vastaavien palotarkastajien ja muiden riskienhallinnan ammattilaisten harkintakykyyn. Maallikkona sitä lausuntoa olisikin hankala arvioida pelastuslaitoksen ja paloturvallisuuden näkökulmasta, joten sikäli kyse ei ole mistään demokratiavajeesta, jos rakenteellisen paloturvallisuuden asiat menevät esityksen mukaan.

Muissa esille tulevissa asioissa pelastuskomentaja kertoi samana päivänä pidetyn pelastusjohtajien kokouksen kuulumisia. Oli hyvin tervetullutta, että pelastuslautakuntakin kuuli pelastuslaitosten ylimmän johdon näkemyksiä mm. suunnitelmiin vähentää pelastuslaitosten määrää puoleen. Komentajan kertoman mukaan suunnitelmalla ei ole tällä hetkellä vaikutusta Helsingin pelastuslaitokseen. Pelastuslaitoksen itsenäisyys ei ole kuitenkaan itseisarvo ja jos pelastuslaitosten määrää vähennettäisiin samaan hätäkeskusten määrän kanssa tai hallituksen kaavailemaan metropolihallintoon haluttaisiin yhdistää enemmänkin toimintoja, pelastuslaitosten yhdistymiset saattaisivat tulla pääkaupunkiseudullakin ajankohtaisiksi.

Sinällään tähän kehitykseen liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli olisi nopeasti mietittynä se, että riskienhallinnan osaaminen olisi keskitettyä ja vahvaa, vaikka laitosten välistä yhteistyötä jo onkin. Yhdistetyissä pelastuslaitoksissa voitaisiin myös suunnitella pelastustoiminnan ja esimerkiksi valvontatoiminnan palveluita koko alueelle yhtenäisesti. Huonoja puolia olisivat mahdollinen paikallisnäkemyksen hukkuminen, alkuvaiheessa toimintakulttuurien yhteensovittaminen ja päätöksenteon karkaaminen ylikunnallisiin rakenteisiin, jotka eivät ole tunnettuja vahvasta demokraattisesta ohjauksestaan.

Toinen keskustelua herättänyt asia oli pelastuslautakunnan matka, johon tehtiinkin vastaesitys, että lautakunta pidättäytyisi tekemästä matkaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Matkasuunnitelmia ei peruttu, mutta kokouksessa korostettiin matkan substanssipainotteisuutta. Itse äänestin asiassa tyhjää. Varmasti lautakunta pärjäisi ilman matkaakin, mutta kun lautakunnalle tuodaan käsiteltäväksi palvelutasopäätöksiä, suuria investointeja ja muita pelastustoimen järjestämisen kannalta keskeisiä päätöksiä, on tärkeää, että lautakuntalaisilla on myös asiaosaamista käsittelemistään asioista. Jos henkilöt irrottautuvat päivätyöstään osallistuakseen lautakuntamatkalle, jossa pääsevät käymään viranhaltijoiden kanssa epävirallisia keskusteluja ja tutustumaan esimerkiksi korkean rakentamisen palo- ja poistumisturvallisuuteen, niin ei se ole huonoa kaupungin rahojen käyttöä.

Kaiken kaikkiaan lautakunnan kokouksessa käytiin paljon asiakeskustelua, jota sinne on myös kaivattu. Pelastuskomentaja lupaili asiantuntija-alustuksia aiheista, joita lautakunnan jäsenet pyytävät, joten olen hyvinkin toiveikas paremman keskustelukulttuurin ja asiaosaamisen puolesta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Pelastuslautakunnan kokous 11/2013

Helsingin kaupungin pelastuslautakunta kokoontui 15.10.2013 vuoden 11. kokoukseen. Kokouksen asialista löytyy pelastuslaitoksen sivuilta.

Alun kokousteknisten kohtien jälkeen käsiteltiin Kallion keskuspelastusaseman tornin kunnostusta. Torni on huonokuntoinen ja siitä on rapissut betonia, mikä aiheutti ennen pikakunnostustöitä henkilövaaraa. Vaikka välitön henkilövaara on saatu korjattua, lautakunta antoi pelastuslaitokselle luvan remontoida torni, jolloin sen pitäisi olla kunnossa lähivuosikymmenet. Remontti alkaa vielä syksyn aikana ja se pitäisi saattaa päätökseen kevään aikana.

Pelastuslaitoksen käyttämenot ovat ylittyneet ja ylityksen merkittävin osa johtuu öljyntorjunnan varautumisen kustannuksista. Öljyntorjunnan kustannukset saadaan kuitenkin tasoitettua ulkopuolisella rahoituksella, joten siitä ei pitäisi aiheutua nettokustannuksia pelastuslaitokselle. Samoin tutkimushankkeet, jotka ovat toinen merkittävä syy käyttömenojen ylitykseen, katetaan ulkopuolisella rahoituksella.

Sitovista toiminnallisista tavoitteista suurin osa tavoitetaan suunnitellusti. Turvallisuusviestintää ei ole päästy tekemään aivan suunniteltua määrää, mikä on johtunut siitä, ettei siihen ole pystytty kohdentamaan riittävästi henkilöresursseja. Toinen huomionarvoinen poikkeama toiminnallisissa tavoitteissa on ensihoito- ja pelastusyksiköiden lähtöajoissa tapahtunut ylitys. Pelastuslaitoksen tavoite keskimääräiseksi lähtöajaksi eli ajaksi hälytyksen vastaanottamisesta pelastusyksikön lähtöön on 60 sekuntia. Keskimääräinen lähtöaika on kuitenkin viidenneksen enemmän eli 71 sekuntia.

Tilanne on kuulemma parantunut aiemmista vuosista, mutta selvitys jätti epäselväksi, miksi pelastuslaitos on tavoitteenasettelussaan tavoitellut noin merkittävää parannusta, jos 60 sekuntin tavoitetta ei ole päästy edes kovin lähelle. Arvauksenani luulen, että tavoite perustuu Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeeseen (s. 14), mutta kokouksessa tälle ei tullut vahvistusta.

Ylityksen arveltiin myös johtuvan unohtuneista ajanotoista, jotka sotkevat tilastoa. Pelastuslaitoksen riskienhallintaosaston ja tutkimuspäällikön asiantuntemus huomioon ottaen, pelastuslaitokselta voi kuitenkin edellyttää tällaisten virheiden tilastollista siivoamista. Etenkin, kun tarkoituksena on ryhtyä mittaamaan ensitoimenpiteisiin kuluvaa aikaa, tällaisten virheiden siivoaminen tilastosta on välttämätöntä vastesuunnittelulle ja pelastustoiminnan tuloksellisuuden arvioinnille.

Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston perusteella Helsingissä on ollut vuonna 2012 riskialueella I (l. tiheään asutut taajamat) viidenneksi nopeimmat lähdöt 22 pelastuslaitoksesta. Riskialueilla II - IV (l. harvempaan asutut taajamat ja maaseutu) Helsingin lähdöt ovat nopeimpia enkä minä Suomen ammattimaisimmilta yksiköiltä vähempää odottaisikaan. Tarkastelusta on siivottu kaikki yli 15 min lähtöajat, koska näissä voidaan epäillä ajanoton unohtuneen päälle .

Herääkin kysymys, onko lähtöaikavaatimus tarkoituksenmukaisesti asetettu, jos siihen ei päästä muuallakaan. Ja jos 60 sekunnin keskimääräinen lähtöaika kuitenkin asetetaan tavoitteeksi, niin silloin viidenneksen ylitykseen pitää suhtautua vakavasti.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Etätyömahdollisuuksista pelastustoimessa

Tänään vietetään kansallista etätyöpäivää, jonka tarkoituksena on pysäyttää harkitsemaan etätyötä vaihtoehtona lähityöskentelylle. Useille etätyötä tekeville etätyö mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ja vapauden päättää työn tekemisen paikasta ja ajankohdasta. Tällöin työntekijöiden ei myöskään tarvitse käyttää aikaansa aamu- ja iltapäiväruuhkissa ja työmatkaliikkumisen päästöt vähenevät.

Pelastustoimen kannalta selkeimpiä etätyömahdollisuuksia on toimistotyössä ja onnettomuuksien ehkäisyssä. Palotarkastuksia ja turvallisuusviestintää tehdään yleensä asiakkaiden luona ja sähköisiin kanaviin siirtynyt turvallisuusviestintä on paikasta ja ajasta riippumatonta turvallisuustyötä. Riskienhallinnan ja muiden asiantuntijatehtävien aineistot ovat yleisesti sähköisiä, joten VPN-tunneloinnilla ja riittävän hyvillä tietoliikenneyhteyksillä työtä voi tehdä käytännössä missä vain. Koulutusaineistoja löytää helposti netistä ja koulutuksia tallennetaan videolähetyksinä nettiin yhä enemmän, joten myös seminaariosallistuminen voi tapahtua etänä.

Pelastustoimintaa eli "piipaa-auto"-toimintaa tehdään etätyön kehittymisenkin myötä kohteessa eikä tähän ole näköpiirissä muutoksia. Pelastustoiminta on kuitenkin vain pieni osa työajankäyttöä ja paljon suurempi osa työajasta menee toimintavalmiuden tuottamiseen eli siihen, että ollaan valmiina lähtemään pelastustoimintaan mahdollisimman nopeasti.

Pelastustoiminnan valmiutta ajatellen on aina nopeinta, jos sammutusyksikön kaikki jäsenet ovat samassa paikassa ja kalusto on "käden ulottuvilla". Kotona tapahtuva varallaolo - oli kyse sitten vakinaisista tai sopimuspalokuntalaisista - ei ole aitoa etätyötä, koska henkilö on enemmän tai vähemmän sidottu varusteiden ja kohteen sijaintiin sekä välittömään lähtövalmiuteen.

Jos yksikkö kootaan kohteessa eli sen jäsenet tulevat kukin tahoiltaan, sen toimintavalmiusaika muodostuu hitaimman jäsenen mukaan. Toki aiemmin saapuneet jäsenet voivat ryhtyä kohteessa esiselvityksiin ja harvalla keikalla tarvitaan 1+3 jäsentä ennen kuin mihinkään toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Kiireettömissä, C- ja D-kiireellisyysluokkaan kuuluvissa tehtävissä kotoa käsin tapahtuva varallaolo voisi tulla kyseeseen, mutta koska A- ja B-keikkojen varalta pelastuslaitos joutuisi joka tapauksessa ylläpitämään valmiutta, ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa varallaolojärjestelmää vain kiireettömiä tehtäviä varten.

Kaiken kaikkiaan, pelastustoimen muissa tehtävissä kuin kiireellisessä pelastustoiminnassa on hyvät edellytykset etätyön tekemiseen, kunhan työntekijän ja työnantajan välillä on etätyön edellyttämä molemminpuolinen luottamus. Pelastustoiminnan valmiutta teetetään etätyötä nykyisinkin varallaolona, mutta koska työn elimellinen ominaisuus on jatkuva välitön lähtövalmius, ei henkilö voi varallaolossa olla sidottu tehtäviin kotona.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Muistisairaudet turvallisuusuhkana

Muistisairauksista kärsiviä on Suomessa n. 130 000. Joka vuosi uusia diagnooseja tehdään 14 000 ja avo- ja laitoshoidon kustannukset ovat 3,5 mrd euroa eli enemmän kuin syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksissa yhteensä. 75-84-vuotiaista yli 10 % ja 85+-vuotiaista jo 35 % on muistisairaita.

Keskeisimmät keinot muistisairauksien torjuntaan ovat yksinkertaisia: riittävän runsas ja terveellinen ruokavalio, liikunta, sosiaalinen toimeliaisuus ja muistia aktivoiva toiminta. Varhainen taudin tunnistaminen ja lääkitys tekee myös ihmeitä Alzheimerille, joka muodostaa 60 % Suomen muistisairauksista.

Ruokavaliot, liikunta ja yhteisöllisyys eivät ole kuitenkaan asioita, joihin pelastustoimi voisi suoraan vaikuttaa. Keinot muistisairaiden turvallisuuden parantamiseksi rajoittuvat pelastustoimella lähinnä rakenteellisen paloturvallisuuden kehittämiseen ja pelastustoimintaan. Yhteistyötä voidaan kuitenkin tehdä moneen suuntaan kuten Pirkanmaan KOTI-hanke osoittaa. Ja jo se, että muistisairaudet tunnistetaan ja tunnustetaan turvallisuus- ja terveysriskiksi, edesauttavat muistisairaiden turvallisuuden parantamisessa.

Hoiva- ja valvontateknologia auttaa kotihoidon ja palveluasumisen voimakkaasti kasvavaan palvelutarpeeseen, mutta muistisairauksia niillä ei torjuta. Inhimillisesti arvokkainta on muistisairauksien ehkäiseminen. Turvallisuuden kannalta myös teknologisilla mahdollisuuksilla ja tarkoituksenmukaisella asumispolitiikalla pääsee pitkälle.

Aiheesta muistuttaa Muistiliiton ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön yhteinen "Välitä muista" -kampanja. Hyvää muistiviikkoa!

torstai 29. elokuuta 2013

Eläkeiän oikeudenmukaisuudesta

Eläkekeskustelussa puhutaan kovasti siitä, kuinka eläkeikää tulee nostaa, koska myös eliniänodote nousee. Tähän väitteeseen tekisi mieli yhtyä, mutta en ole vielä kuullut, miten ratkaistaan se, että kovatuloisin viidennes miehistä elää 12,5 vuotta pidempään kuin heikkotuloisin viidennes (TS 9.10.2011). Tärkeimpinä kysymyksinä herää, miten eri tuloluokkien välinen ero eliniänodotteessa huomioidaan ja miten yhdellä eläkeiällä voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukainen malli.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että heikkotuloisimmassa viidenneksessä on yliedustettuina fyysisesti kuluttavaa työtä tekevät. Vanhaan aikaan tähän olisi voinut tarjota vastaukseksi toimialakohtaisia eläkeikiä ja kyllä niitä vieläkin moni ehdottaa. Ne kuitenkin kuuluvat aikaan, jolloin ihminen toimi samassa virassa ja samoissa työtehtävissä parikymppisestä eläkkeelle asti. Nykyisin työelämä noudattaa huonosti tätä kaavaa ja työtehtäviä ja -paikkaa vaihdetaan usein työuran aikana.

Mutta siinä se avain oikeudenmukaiseen eläkeikään ehkä piileekin. Jos tarjotaan mahdollisimman hyvät edellytykset vaihtaa työtehtäviä, voitaisiin pärjätä vanhuuseläkeikään asti. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa:

1. On tärkeää säilyttää mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämästä vapaaehtoisesti hetkeksi opiskelemaan jättäytyvälle on tarjolla järkevä toimeentulo (ymmärtääkseni opintovapaalla saa ansiosidonnaisen suuruista opintorahaa, joten tulotason pudotus ei ole niin dramaattinen). Tämä tarkoittaa myös, että puheet toisen tutkinnon maksullisuudesta olisi syytä haudata. Lisäksi työnantajan tulee kannustaa työn ohessa tehtäviin opintoihin. Muuten meillä on kohta kasvava joukko henkilöitä, jotka ovat jumissa tehtävissä, joihin he eivät enää pysty tai joihin eivät ole motivoituneita.

2. Työura-ajattelu ja kehityskeskustelut. Jos pari-, kolmekymppisenä tullaan töihin fyysisesti raskaisiin tehtäviin ja kehityskeskusteluissa esitetään vuosittain kysymys "Mikä susta tulee isona?", ajatus joustavasta työurasta tuntuu luonnollisemmalta, kun fyysinen toimintakykyky joskus 45 ikävuoden jälkeen heikkenee. Monissa maissa pelastustoimintaan osallistumiseen on asetettu kategoriset ikä- ja virkaikärajat, mutta uskon Suomessa fyysisten toimintakykyrajojen riittävän. Tämä edellyttää myös muutosta organisaatiokulttuurilta, ettei onnettomuuksien ehkäisyn tai asemapalvelun tehtävät ole "niitä toisia" töitä.

3. Liikunta ja liikuntaetuudet. Pelastuslain 39 §:n mukaan "pelastustoimintaan osallistuvan henkilön tulee ylläpitää tehtäviensä edellyttämiä perustaitoja ja kuntoa". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelastuslaitosten (ja muiden työnantajien) tulisi kannustaa liikunnan harrastamiseen, mikä edesauttaa fyysisen kunnon ylläpitoa. Liikuntasetelit, työntekijöiden (lapsiperheystävälliset) liikuntailtapäivät, kompensaatiota maksetuista liikuntajäsenyyksistä, työpaikan kunnonkohotuskilpailut, yleinen liikuntahypetys, keinoja kyllä löytyy.

4. Palkkaus ja organisaatio. Pelastustoimintaan osallistuvat saavat n. 40 % lisiä työajasta ja muista pelastustoimintaan liittyvistä erityisvaatimuksista ja haitoista. Kun nämä lisät poistetaan operatiivisen työn tekemisen loppuessa, motivaatio tarttua uusiin tehtäviin ei ole korkealla. Niin ikään organisaatiorakenne jaottelee pelastuslaitoksen väen voimakkaasti vuorotyötä tekeviin ja päivätyötä tekeviin. Tällöin syntyy "me ja ne" -asetelma, joka on omiaan luomaan haasteita tehtävästä toiseen siirtymiselle. Nämä kaksi eivät ole kuitenkaan mitenkään helposti ratkaistavia asioita, koska niihin liittyy paljon saavutetuista eduista kiinnipitämistä ja vakiintunutta organisaatiokulttuuria.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Julkisuudessa käytävästä eläkeikäkeskustelusta eli kuinka pelastustoimi onkin edelläkävijä työurien pidentämisessä

Julkisuudessa käydään tällä hetkellä paljon keskustelua eläkeiästä ja sen nostosta. Samaan aikaan keskimääräinen 58 vuoden ikä, jonka suomalaiset pysyvät terveenä, ei anna perusteita eläkeiän korottamiselle. 60-64-vuotiaissa työllisyysaste on 40,4 %, joten eläkeiän kategorisella korotuksella saadaan alle puolet jatkamaan työuraa.

Palomiesten eläkeikä ei ole vähemmän tunteita herättävä julkinen keskustelu. Toimiala on kuitenkin ryhtynyt toimiin, joilla korotettuun eläkeikään vastataan ja näistä toimista on esimerkiksi myös muille eläkeiän korotuksen kanssa painiville toimialoille. Seuraavassa näitä viisastenkiviä

Keino 1: Työkyvyn ennakoiva ylläpitäminen. FireFit-menetelmä antaa aiempaa parempaa, tieteellisempää ja järjestelmällisempää tietoa henkilön terveyden tasosta. Tasoa verrataan ikäryhmän vertailuarvoon, ei niinkään minimitasoon, millä pyritään siihen, että iän myötä heikkenevä lihas- ja aeroobinen kunto laskee hallitusti ja on eläkeiän kynnyksellä yhä riittävä pelastustoimintaan. Testaamisella saadaan myös motivoitua kunnon kohottamista ja fyysisen työkyvyn ylläpitoa (ks. esityksen viimeinen kalvo).

Keino 2: Jos kuitenkin fyysinen kunto olisi jyrkemmällä lasku-uralla, testi antaa siitä yleensä tietoa jo ennen kuin työkyky on uhattuna. Tällöin työntekijän ja työnantajan kesken voidaan sopia kouluttautumisesta ja toimenkuvan tulevista muutoksista. Pelastuslaitoksissa on organisaation koosta ja rakenteesta riippuen teknistä työtä, sisäistä koulutusta ja onnettomuuksien ehkäisyn asiantuntijatyötä, joihin on ladattu paljon odotuksia vaihtoehtoisina toimenkuvina.

Palomiesten teknisen osaamisen hyödyntämistä muualla kunnallisella puolella on myös väläytelty vaihtoehtona, mutta tähän ei olla varauksettomasti innostuttu.

Keino 3: Työkyky liukuvana käsitteenä eikä on/off-kytkimenä. Savusukelluskelpoisuus määrittelee nykyisin voimakkaasti sitä, voiko henkilö osallistua operatiiviseen pelastustoimintaan. Osa pelastustoiminnan tehtävistä voidaan kuitenkin hoitaa menestyksekkäästi, vaikka kunto ei aivan savusukellukseen riitäkään. Fyysiselle toimintakyvylle onkin suunniteltu savusukelluskelpoisuusrajan rinnalle pelastustoimintakelpoisuuden kuntovaatimuksia, jolloin henkilö voisi yhä jatkaa suuressa osassa pelastustoiminnan keikkoja.

Mahdollisuudet tähänkin ovat paremmat suuremmilla pelastuslaitoksilla, joilla henkilöstöä on enemmän. Pienillä paikkakunnilla ne ainoat päätoimiset palomiehet vastaavat kaikkiin keikkoihin, koska ei ole ketään muutakaan lähettää. Tällöin kunnon pitäisi olla myös riittävä kaikenlaisiin keikkoihin.

Näiden lisäksi on pitkä litania työhyvinvoinnin edistämisen keinoja, joilla työuria saadaan jatkettua kaikista suunnista. Nykyisessä tilanteessa onkin helppoa olla ylpeä oman toimialansa työstä työurien pidentämiseksi ja työstä työhyvinvoinnin eteen.