tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pelastustoimen järjestämisvastuusta eli kuinka päädyin kannattamaan kunnallista palvelun järjestämistä

Pelastustoimi vertaa itseään monessa suhteessa poliisiin: paljonko palvelu maksaa kansalaisille, mikä on alan eläkeikä, ollaanko alana mukana sosiaalisessa mediassa, mitkä ovat alalle hakeutumisen kuntovaatimukset, kuinka nopea on kiireellinen lähtö, luottavatko kansalaiset viranomaiseen, paljonko alalla on naisia ja niin edelleen. Näin ollen on luonnollista, että palvelun järjestämisvastuuta pohdittaessa katseet kohdistuvat poliisiin, joka on valtiollinen toimija.

Pelastustoimen valtiollistaminen nousee ajoittain esiin keskusteluissa ja sille onkin esittää monia hyviä perusteita. Kun päätöksenteko on keskitettyä, muutokset on helppo toteuttaa nopeastikin eikä ole ristivetoa. Alalla on yksi selkeä keulahahmo, jonka lausumiset menevät helpommin läpi mediassa. Käytännöt ovat yhdenmukaisempia ja tietoa niistä saadaan yhdestä paikkaa.

Nämä hyvät puolet eivät tosin ole suoraan seurausta valtiollistamisesta, vaan kyseisten hyötyjen realisoituminen edellyttää valtiollistetussakin pelastustoimessa erityistä työtä. Vastaavasti alueellinen pelastustoimi voi saavuttaa samoja hyötyjä myös ilman valtiollistamista, jos se aidosti haluaa niitä tavoitella.

Suhtauduin itse alalle tullessani varovaisen positiivisesti valtiollistamiseen. Sittemmin kansainvälinen taloudellinen epävarmuus on pistänyt Suomenkin valtiota punnitsemaan menojaan ja tämä on heijastunut myös pelastustoimen organisatorisesti esikuvanaan pitämään poliisiin. Ei se ole herkkua valtiollakaan. Vaikka kunnat ovat nekin tukalassa paikassa, pelastustoimen kustannukset on ymmärretty niissä välttämättömyytenä eikä näihin kustannuksiin ole kohdistunut (ainakaan yleisellä tasolla) kohtuuttomia säästövaatimuksia.

Mitä tulee niihin valtakunnallistamisen hyötyihin, niin yksi keskeinen asia on kehittämistoiminta, käynnistämishankkeet ja esimerkiksi materiaalituotanto. Näihin alalla on ollut jo pitkään helpotuksena alan järjestöt Palopäällystöliitto ja Pelastusalan Keskusjärjestö. Palosuojelurahasto on lisännyt kehittämistoiminnan rahoitusta viime vuosina ja pelastuslaitokset ovat löytäneet toisensa Kumppanuusverkoston kautta.

Verkostosta, sen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä pitää kirjoittaa pitkällisemmin. Siinä on niin paljon potentiaalia, että on suorastaan ilo tulla alalle tähän maailmanaikaan, kun rakenteita ei tarvitse enää keksiä. On siinä vielä paljon tekemistä esimerkiksi verkoston päätösten sitovuudessa ja siinä, että joitain asioita kuten teknisiä tai työhyvinvoinnin kysymyksiä ei vielä järjestelmällisesti käsitellä verkostossa, mutta niistä minun pitää jatkaa toisessa tekstissä. Ja suunta on kyllä jo hyvä.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Turhista kielloista

Pelastustoimi oli taannoin otsikoissa siitä, että paloturvallisuuden nimissä rappukäytävän matot ovat kiellettyjä (ks. myös Pihaparlamentti). Kielto herätti vastareaktion ja sai monet miettimään, pitäisikö pelastustoimen keskittyä olennaisempiin asioihin. Lisäksi tällaiset kiellot saavat viranomaisen toiminnan vaikuttamaan mielivaltaiselta ja antaa kasvualustan uutisankoille, kuinka viranomaiset ovat kieltämässä milloin mitäkin.

Lastenrattaiden sytyttely rappukäytävissä on tosiasiallisempi ongelma ja lastenrattaille ei monesti ole järjestetty muuta tilaa kuin eteisaula ainoiden kulkuväylien läheisyydessä. Ymmärrän lastenrattaiden säilyttäjiä, jos varasto on hankalasti rattailla saavutettavissa tai sitä ei edes ole, mutta ymmärrän myös viranomaisen huolen rattaiden paloturvallisuusriskistä.

Kaiken kaikkiaan en pysty yhtymään pelastusviranomaisen näkemykseen siitä, että esimerkiksi huoneistokohtaiset matot rappukäytävässä tulisi kieltää. Jos on tahtoa sytyttää asunnon edusta tuleen, niin kyllä siihen litra sytytysnestettä ja puinen huoneiston ovikin riittää. 

Sen sijaan, että pelastusviranomainen keskittyy ärsyttämään tavallisia ihmisiä erilaisilla pikkumaisuudelta vaikuttavilta kielloilla, viestinnällistä kärkeä tulee kohdentaa oikeisiin asioihin: turvallisuutta yhteisöllisyydestä, sisätupakointi suurimpana yksittäisenä palokuolemasyynä, säännöllisen tulisijahuollon merkitys pientalojen paloturvallisuudelle ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten houkuttelua palokuntatoimintaan. Enkä minä sillä - kyllä niitä näitäkin tehdään, mutta monesti ne jäävät näiden yleisesti turhiksi koettujen "ei kuramattoa rapussa" -nillitysten varjoon.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Pelastajien kuntotesteistä

Työterveyslaitos on laatinut valtakunnallisen mallin pelastajien kuntotestaamiseksi. Mallin käyttö on pisimmällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa (myöh. KUP), jossa testejä on tehty jo vuodesta 2006 ko. ohjelmalla. Järjestelmällisiä testaustuloksia KUPissa on kolmelta vuodelta ja mm. Pirkanmaan pelastuslaitos on ollut niin ikään edistyksellinen TTL:n kehittämän FireFit-menetelmän käyttöönotossa. Järjestelmän käyttöönotto on myös monilla muilla pelastuslaitoksilla jo pitkällä tai tulossa käyttöön.

Helsingin pelastuslaitoksessa FireFitiä kokeillaan Käpylän paloaseman henkilöstöön ja sitä laajennetaan syksyllä parille muulle paloasemalle. Vuoden 2014 alusta järjestelmän on tarkoitus olla käytössä koko pelastuslaitoksen henkilöstölle. Seuraavassa joitain huomioita järjestelmästä aiemman perehtymisen ja 30.5. suoritetun omakohtaisen testin pohjalta.

1. Testin rakenne

Testiin kuuluu polkupyöräergometritesti, jossa maksimisykkeen ja arvioidun kunnon perusteella tietokone laskee sopivat tehoalueet ja testattava polkee 4 minuutin lämmittelyn lisäksi 2 - 4 neljän minuutin testijaksoa kovenevilla tehoilla kohottaen tehon noin 85 prosenttiin henkilökohtaisesta maksimistaan. Testistä lasketaan maksimaalinen hapenottokyky (minimivaatimus 3 l / min ja 36 ml/kg/min).

Lihaskuntotestiin kuuluu:

jalkakyykky (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
penkkipunnerrus (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
istumaannousu (minimi 29 toistoa 60 sekunnissa)
leuanveto (minimi 5 perättäistä toistoa)

Lisäksi testiin kuuluu työmuotoisena testinä savusukellusrata, joka tunnetaan Oulun mallina ja joka on käytössä kaikilla pelastuslaitoksilla.

2. Savusukelluskelpoisuus ja liikuntasuositukset

Pohjimmiltaan järjestelmässä on SM:n pelastussukellusohjeen mukaisen toimintakyvyn varmistamisesta ja jos tietyt minimiehdot eivät täyty, henkilö ei ole kykeneväinen raskaimpiin pelastustehtäviin ja savusukeltamaan.

Tätä testausta on tehty jo aiemmin, mutta erona aiempaan FireFitissä ei selvitetä ainoastaan, selviääkö minimivaatimuksista, vaan kuinka paljon yli minimirajojen testitulos menee, mikä lihas- ja aerobinen kunto on suhteessa ikäluokan palomiehiin ja millaista kunto-ohjelmaa pitää noudattaa, että pysyisi savusukelluskelpoisena jopa eläkeikään asti. Ohjelma laatii testattavalle kunto-ohjelman sen mukaan, mitä tulokset sanovat ja mitä liikuntalajeja ko. henkilö on halukas harrastamaan.

3. Testin suorittaja ja testiin käytettävä aika

Testejä suorittaa Keski-Uudellamaalla pelastuslaitoksen päätoiminen liikunnanohjaaja. Helsingissä on kaksi liikunnanohjaajaa, jotka on sijoitettu pelastuslaitoksen tiloihin, mutta ymmärtääkseni nämä henkilöt huolehtivat tarvittaessa myös kaupungin muusta henkilöstöstä.

KUPissa testejä tehtiin alkujaan työvuoroissa niin, että palomiehet testasivat toisiaan. Heikkoutena ja puutteena koettiin kokeiden riippumattomuus, etenkin jos tulos on ollut lähellä savusukelluksen rajaa. KUPissa on myös koettu erinomaiseksi se, että testin ohessa saa itselleen liikuntasuosituksia ja liikuntaohjaajan näyttämien testitulosten perusteella KUPin pelastajien kunto on noussut kautta linjan ja yhä vähemmän tulee hylättyjä testisuorituksia.

Helsingissä kaksi liikuntaohjaajaa vastaavat tällä hetkellä testeistä, mutta heidän työaikansa ei riitä koko laitoksen testaamiseen. Erona KUPiin Helsingin liikuntaohjaajat tekevät polkupyörätestin lisäksi lihaskuntotestit, joten KUPin liikuntaohjaajan käyttämän 40 minuutin sijaan testiin kuluu 1,5 - 2 tuntia suihkuineen ja palautteineen.

Jokaiselle kahdeksasta pelastusasemasta koulutetaan jokaiseen työvuoroon liikuntavastaava (Kallion keskusasemalle kaksi) eli 36 liikuntavastaavaa, jotka hoitavat testaamisen lähitulevaisuudessa. Liikuntaohjaajat voivat keskittää siten omaa työaikaansa liikuntaohjaukseen ja -suosituksiin.

Hienoisena pelkona on esitetty (kuten KUPissa), että testeissä ei hennota antaa hylkäävää tulosta, kun testi tehdään oman työvuoron brankkarikavereille. Toisaalta hyvää on se, että testi ei peruunnu keikan vuoksi vaan se voidaan tehdä hälytystehtävän jälkeen, kun testaaja tekee samaa työaikaa kuin testattavakin.

4. Johtopäätös

Kaiken kaikkiaan tosi hienoa, että Helsinkikin ottaa käyttöön FireFit-ohjelman mukaisen kuntotestin ja että testin ohessa palomiehille tuotetaan liikuntasuosituksia, joiden avulla kunnostaan voi pitää huolta. Toimiiko testaus ongelmattomasti työvuoroissa, sen aika näyttää.

Testin ehdottomana vahvuutena on myös se, ettei testata ainoastaan minimin täyttymistä vaan siinä ennakoidaan iän myötä heikkenevä fyysinen kunto, joten jo 30-vuotiaana pitää olla ikäryhmäänsä nähden hyvässä kunnossa selviytyäkseen työstä vielä yli 55-vuotiaana. Testin eri osa-alueet täydentyvät ja siihen on tullut esimerkiksi viimeisimpänä motorisen toimintakyvyn ja liikkuvuuden testi.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Helsingin pelastuslaitos mukaan homofobian vastaiseen työhön

Suur-Tukholman pelastustoimi ja Ruotsin Myndigheten för samhällsskydd (MSB) ovat mukana homofobian vastaisessa työssä osallistumalla Tukholman Pride-tapahtumaan. Myös Pirkanmaan pelastuslaitos on osallistunut paikalliseen Prideen pitämällä esittelypöytää tilaisuudessa. Monet julkiset tahot ovat osoittaneet tukeaan käynnissä olevaan Tahdon 2013 -kampanjaa kohtaan.

Helsingissä pelastustoimen tulisi seurata Tukholman ja Tampereen esimerkkiä ja asettua mukaan homofobian vastaiseen rintamaan. Helsingin Pride on saanut viime vuosina julkisuutta lähinnä siihen kohdistuneen väkivallan kautta. Helsingin pelastuslaitoksen olisikin tärkeää osallistua Helsinki Pride -tapahtumaan ja osoittaa sillä, että se irtisanoutuu kaikenlaisesta syrjinnästä ja vähemmistöoikeuksiin kohdistuvista loukkauksista.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Pelastuslautakunnan kokous 7/2013


Pelastuslautakunta kokoontui totuttuun tapaan tiistaina 21.5.2013, kuten se on kokoontunut alkuvuodesta asti kolmen viikon välein. Aiempaan kokoukseen nähden esityslista oli huomattavan kevyt ja teknisluontoinen.

Lausuntopyyntö Haagan asemakaavaan ja kokoustekniset asiat käsiteltiin keskustelutta. Ambulanssihenkilöstön suojavaatteiden hankinnassa laitospesunkestävyys osoittautui monelle tarjoukselle kynnyskysymykseksi ja vain Procurator pystyi tarjoamaan suojavaatteita, jotka kestävät intensiivistä pesua. 1800 vaatteet ja 800 vaateparren optio kuulostaa paljolta ja se tarkoittaakin pelastuslaitoksen teknisen päällikön arvion mukaan noin neljän, viiden vuoden vaatteita kerralla.

Toinen asia, mikä herätti keskustelua oli nuohouspalveluiden järjestäminen. Se jätettiin aiemmassa kokouksessa pöydälle ja olen siihen kokoukseen liittyvässä blogauksessa käsitellyt asiaa tarkemmin. Päätettiin hyväksyä piirinouhousmalli ja sen kilpailutus esityksen mukaan. Kun muilla pelastustoimen alueilla saadaan kokemuksia vapaammasta nuohoustavasta ja nuohoukseen liittyvä lainsäädäntö mahdollisesti muuttuu, asiaa voidaan harkita uudelleen, kun kilpailutus on uudestaan edessä sopimuskauden päätyttyä.

Muissa asioissa keskusteltiin pelastuslaitoksen taloudesta ja ylitöistä. Esimerkiksi öljyntorjuntaharjoituksia on suoritettu ylitöinä, mutta koska niihin on saatu rahoitusta öljyntorjuntarahastolta, nettokustannus on lopulta ollut nolla. Jonkin verran ylityövarauksia budjetissa on, mikäli pelastuslaitoksen operatiivinen toiminta joutuu todella kuormitetuksi suuronnettomuusvaaran uhatessa. Pelastuslaitosta kuten muitakin virastoja sitoo kuitenkin kaupunginhallituksen asettamat raamit, joten ylitöiden teettämiseen on kaupungilla jo valmiiksi korkea kynnys.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Päivä Mellunkylän paloasemalla

Vierailin päivän verran Mellunkylän paloasemalla tiistaina 14.5. osallistuen sammutusyksikkö HE601:n työvuoron ohjelmaan. Tarkoituksena oli tutustua aseman toimintaan Pelastustoimen ympäristö- ja ilmasto-ohjelmahankkeen kannalta ja keskustella työvuoron henkilöstön kanssa pelastustoimeen liittyvistä asioista.

Päivän aikana keskusteluissa heräsi joitain ajatuksia, joita haluan seuraavassa hieman purkaa.

Palkkaus. Ottamatta kantaa palomiesten yleiseen palkkaukseen, on kuitenkin Helsingin työnantajakuvan kannalta ongelmallista, jos palomiehet karkaavat naapuripelastuslaitoksiin paremman palkan vuoksi. Kuulemani mukaan näin on jo käynytkin. Kun palomiehiltä edellytetään siirtymäajoin uusia pätevyyksiä, kasautuu ymmärrettävästi paineita myös koulutuksen tuomalle lisäansiolle. Myös tietyistä erikoisammattitaidoista koettiin saatavan vain nimellinen lisäansio, joskin sen suhteen Helsinki noudattaa muiden pelastuslaitosten kanssa samaa linjaa.

Palomiesten keskuudessa koettiin kuitenkin hyväksi se, että pelastuslaitos siirtyy syksyllä laajasti muilla pelastustoimen alueilla käytössä olevaan työaikajärjestelmään, kun nykyinen "24 tunnin työvuoro, kaksi vuorokautta vapaata, 24 tunnin työvuoro, kaksi vuorokautta vapaata, 24 tunnin työvuoro, viisi vuorokautta vapaata" vaihtuu "24 tunnin työvuoro, kolme vuorokautta vapaata" -järjestelmään. Uuden työajan koettiin myös selkeydellään mahdollistavan muiden töiden tekemisen paremmin, mikä vähentää myös painetta nostaa palkkoja.

Jos ja kun palkkaus on kuitenkin naapuripelastuslaitoksia matalampi, Helsingillä on pitkällä aikavälillä haaste säilyttää houkutteleva työnantajakuva etenkin nuorten palomiesten keskuudessa. Uusimaa kun on käytännössä yhtä työssäkäyntialuetta. Pelastuslaitokset ovat kumppanuusverkostossaan kartoittamassa palkkausta eri pelastuslaitoksissa ja kaikista vertailun haasteista huolimatta, työn tuloksena voi olla pitkällä aikavälillä jossain määrin harmonisoidut palkkauskäytännöt, jolloin samaa palkkakilpailua työvoimasta ei esiintyisi.

Ensivastetehtävät. Helsingissä ajetaan Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston mukaan 2750 ensivastelähtöä vuodessa kaikkien lähtöjen kokonaismäärän ollessa 20 000. Monet pelastuslaitoksen ajamista ensivastetehtävistä koettiin kiireettömiksi tehtäviksi (D-luokitus), joiden hoitamisen voisi vastuuttaa yksityisille sairaankuljetuksen palveluntuottajille. Esitettiin jopa epäily, että Hätäkeskus hälyttäisi tehtävät C-luokituksella, jotta se voi hälyttää tehtävään ambulanssin, vaikka riskinarviointi tulisi tehdä luokkaan D.

En pysty maallikkona arvioimaan, kumpi taho on riskinluokituksessaan oikeammassa. On myös paljon vaadittu hätäkeskuspäivystäjältä arvioida kiireellisyys D-luokkaan, jos on vähääkään syytä epäillä, että henkilöllä on tarve kiireelliselle sairaankuljetukselle. Etenkin, kun arvioinnissa pitää noudattaa varovaisuusperiaatetta eli mieluummin lähettää yksikön hieman liian usein kuin liian harvoin. Tämä ei kuitenkaan poista ongelmaa, että ennen kaikkea Helsingissä palomies-sairaankuljettajat ovat paikoin hyvin kuormittuneita sairaankuljetuksesta ja kentällä aidosti koetaan, että Hätäkeskuksen riskinarviointi ei monestikaan vastaa todellista tilannetta. Keskinäisen vuoropuhelun ja yhteisen koulutuksen kautta päästään lähemmäs yhteistä käsitystä tehtävien kiireellisyydestä.

Kiitos Mellunkylän palomiehille päivästä! On sekä alan kehittämisen että poliittisen päätöksenteon kannalta hedelmällistä, että pelastuslaitos mahdollistaa osallistumisen operatiiviseen työhön ja tulee parempi kuva myös palomiesten käsityksistä alan muutoksista. Päivästä heräsi myös muita ajatuksia, joita jaan myöhemmissä blogauksissa.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pelastuslautakunnan kokous 6/2013

Pelastuslautakunta kokoontui vapunaattona vuoden kuudenteen kokoukseensa. Asialistalla oli isoja ja merkittäviäkin juttuja kuten palvelutasopäätös. Kokouksen esityslista ohessa.

Kokoustekniset kohdat eivät herättäneet keskustelua. Myöskään kohdissa 4 - 8 tai 10 ei käyty pidemmälti keskustelua. Vaikka lääkäriambulanssin hankinta, laitelahjoitus tai sairaankuljetus- ja ensihoitojakson hankkiminen ovat sinänsä isoja asioita, ne ovat jokseenkin teknisiä päätöksiä. Jos päätös on hyvin valmisteltu ja sitä ne näyttävät olevan, ei päätösesitystä kannata vain muodon vuoksi lähteä avaamaan.

Nuohouspalveluiden osalta päätösesitys päätettiin pöydätä, koska lautakunnassa kaivattiin vielä aikaa tutustua päätösesityksen perusteisiin. Piirinuohousmalli rajoittaa asiakkaan mahdollisuutta valita vapaasti palveluntuottaja nuohouksen suorittajaksi. Allekirjoittanut kannattaa piirinuohousmallia, koska niillä pelastustoimen alueilla, joilla nuohous on vapaassa kilpailussa, on työnlaadun valvontaa haastavampaa järjestää. Asiakkaiden mahdollisuudet ja kyky arvioida työnlaatua ovat rajalliset tai jopa näennäiset, joten on vain asiakkaan edun mukaista toteuttaa laadunvalvontaa ja sopivan hinnan määrittely asiakkaan puolesta. Hinnan määrittely parantaa myös asiakkaiden välistä yhtäläistä kohtelua, mikä näkyy esim. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen johtokunnan päätöksen perusteluissa. Vapaalla nuohouksella on toki myös perusteensa ja sisäasiainministeriön pelastusosastolla tehdäänkin esiselvitystä nuohoukseen liittyvien säädösten mahdollisesta uudistamisesta.

Kokouksen tärkein asia oli pelastuslaitoksen palvelutasopäätös vuosille 2013 - 2016. Kaiken kaikkiaan asiakirjasta on sanottava, että sen laatimiseen on käytetty paljon asiantuntemusta ja valmistelu on ollut huolellista. Sinänsä sisältö on jo lautakunnalle esitellyssä muodossa niin hyvää, että se kelpaisi kyllä jo sellaisenaan. Seuraavassa palvelutasopäätöksestä kuitenkin pari kommentteja:

- Riskianalyysiä ja onnettomuuksien ehkäisyä koskevissa kohdissa olisi syytä korostaa nykyistä enemmän viranomaisyhteistyön merkitystä. Helsinki on siitä ainutlaatuinen pelastustoimen alue, että emäntäkuntia on vain yksi. Näinpä yhteistyöhön eri kunnallisten palveluiden välillä on helppo paimentaa niin hyvällä kuin pahallakin. Monet pelastustoimen haasteet kun ovat sosiaalipoliittisia tai liittyvät esimerkiksi asumiseen.

- Onnettomuuksien ehkäisy on suurien mahdollisuuksien ja haasteiden edessä henkilöstön ikääntyessä. Valvontatoiminta on uudistunut voimakkaasti ja juuri oikeaan suuntaan eli tukemaan ihmisten ja organisaatioiden omaa turvallisuustyötä, mutta tämä edellyttää pitkän palomiesuran tehneiltä fyysisen työn tekijöiltä aivan uudenlaista osaamista. Painetta tähän suuntaan luo myös palotarkastusten maksullisuus, joka muuttaa tarkastuskohteita hallintoalamaisista asiakkaiksi. Se, millä tarkkuudella tämä halutaan kirjata palvelutasopäätökseen, on sit asia erikseen. Nykyisellään se sisältyy paljon puhuvaan virkeeseen "Selvitetään mahdollisuudet pelastuslaitoksen nykyisten henkilöresurssien puitteissa kohdentaa lisää työaikaa onnettomuuksien ehkäisytyöhön pelastustoiminnan riittävää operatiivista valmiutta vaarantamatta" (s. 18).

- Yleisötilaisuuksien valvonnassa pelastuslaitoksen (niin kuin viranomaisten ylipäätään) on tärkeää turvata yhteiskunnallinen toiminta. Jopa niin tärkeää, että sen soisi kirjattavan kyseiseen kohtaan (3.4) palvelutasopäätöstä. Kun viranomainen alkaa turvallistamaan yleisötilaisuuksia käytännössä estämällä ne, menee viranomaisen toiminnassa lapsi pesuveden mukana. Helsinki on tärkeä kansalaisvaikuttamisen areena, jolta on ponnistanut viime vuosina uusia osallistumisen muotoja (esimerkkinä kansainväliseksi laajentunut Ravintolapäivä) ja se voi jo ylpeydellä ja aiheella kutsua itseään uudeksi Berliiniksi. Vaikka tavoite "kaikista pelastussuunnitteluvelvoitteisista yleisötapahtumista tulee tieto pelastuslaitokselle riittävän ajoissa" (s. 23) on hyvä ja mahdollistaa turvalliset yleisötapahtumat, siitä pitää pystyä tarpeen tullen joustaa suuremman hyvän eli aktiivisen kansalaisuuden ja elävän kaupunkikulttuurin nimissä.