Pelastuslautakunnan kokous 9/2014

Osallistuin pitkästä aikaa pelastuslautakunnan kokoukseen. Esityslista oli verrattain lyhyt. Käsiteltävänä oli lähinnä Etelä-Suomen aluehallintoviraston pelastuslaitokselle osoittama selvityspyyntö. Keskustelua herätti myös tähän liittyen perjantaina 19.9.2014 Helsingin Sanomissa julkaistu uutinen palomiespulasta ja puuttuvasta palvelutasopäätöksestä.

Ensinnäkin mitä tulee palvelutasopäätökseen, niin se on ollut pelastuslautakunnassa käsittelyssä 30.4.2013 pidetyssä kokouksessa ja ollut käytännössä siis valmiina. Sittemmin pelastuslaitos on hyväksynyt itselleen uuden strategian ja toteuttanut rakenneuudistuksen, mikä on vähintään osaltaan syynä, että pelastuslain 29 §:n mukainen kunnan kuuleminen on jäänyt kesken. Sinänsä hyvä, että AVI kiinnitti tähän huomiota, jotta asia tulee hoidetuksi. Helsinkiläisenä asukkaana, veronmaksajana ja vähäsen päättäjänäkin en ole kuitenkaan huolissani, etteikö pelastuslaitoksen palvelutuotanto ole pyörinyt tähänkin asti niin kuin pitääkin.

Mitä tulee palomiespulaan, niin on ihan totta, että Jätkäsaaren pelastusasemalla ei ole sijoitettuna pelastustoiminnan yksikköjä. Tämä on pelastuslaitokselta tietoisesti tehty riskinarviointiin perustuva päätös. Yksikön sijoittaminen Jätkäsaareen parantaa kyllä lähialueen toimintavalmiusaikaa (muutenhan yksikön sijoittamisesta ei olisi mitään iloa), mutta on laajemman riskinarvioinnin sekä osin poliittisen päätöksenteon asia arvioida, olisiko Jätkäsaareen sijoitettu pelastusyksikkö paras tapa parantaa asukkaiden turvallisuutta vai tulisiko lisäpanostukset kohdentaa jonnekin muualle. Avunsaantiajat ja toimintavalmiusajat ovat Helsingissä sikäli hyvällä tasolla, että tilanne ei ole oman tietämykseni mukaan hälyttävä nykyiselläänkään, vaikka AVI on halunnut asiasta selvityksen.

Toimintavalmiusajoista vielä todettakoon, että pelastuslaitoksen toimintavalmiusajan mediaani on 6 minuuttia ja 3 sekuntia, kun se toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan tulisi olla 6 minuuttia. Pelastuslaitoksella tehdyn tutkimuksen perusteella minuutti lisää toimintavalmiusajassa lisää henkilövahinkoja 1,2 %, joten kolmen sekunnin vaikutus toimintavalmiusajassa ei ole asukkaiden turvallisuuden kannalta ratkaiseva.

Loppukaneettina haluan tarttua HS:n jutussa mainittuun työntekijöiden huoleen sopimuspalokuntalaisten käytöstä pelastustoiminnassa. Jutussa viitataan sopimuspalokuntalaisiin "pelastusalan harrastajiin", mikä antaa mielestäni väärän kuvan sopimuspalokuntalaisten roolista pelastustoiminnassa. Käytännössä kaikkialla Helsingin ulkopuolisessa Suomessa nopeat hälytysvasteet, ihmisten pelastaminen ja pelastustoimen palveluiden kustannustehokkuus perustuvat sopimuspalokuntalaisten työlle. Se, että sopimuspalokuntalaiset ovat tehtävässään vapaaehtoisesti, erilaisella koulutuksella ja lähes nimellisillä korvauksilla, ei tee heistä vähemmän keskeistä osaa pelastustoimen palvelutuotantoa. Vaikka Helsingillä on taajaan asuttuna pelastustoimen alueena mahdollisuus tukeutua 24/7-päivystettyihin, päätoimisilla miehitettyihin pelastusasemiin, sopimuspalokunnat ovat tärkeä resurssi ja vastakkainasettelu pää- ja sivutoimisten pelastajien välillä on paitsi turhaa, myös haitallista.

Pelastuslautakunnan kokous 3/2014

Helsingin pelastuslautakunta kokoontui 25.3.2014 kolmannen kerran tänä vuonna. Asialistalla oli kiinnostavimpina käsiteltävinä kohtina kaupungin sammutusvesisuunnitelma ja vuoden 2013 toimintakertomus.

Sammutusvesisuunnitelma on alueelliselle pelastuslaitokselle pakollinen ja siinä määritellään, miten pelastuslaitos eri tilanteissa turvaa sammutusveden saatavuuden. Suunnitelmassa on niin nykytilan kuvausta kuin tavoitetilan määrittelyä. Kuntaliiton vetämänä sammutusvesisuunnitelmia varten on laadittu opas, johon pelastuslaitokset omat suunnitelmansa rakenteen ja tiettyjen mitoitusten osalta perustavat.

Helsinkiläisten ja kaupunkiorganisaation kannalta kiinnostavimpana ristiriitana kaupungin sammutusvesisuunnitelmassa on HSY Veden ja pelastuslaitoksen eriävä näkemys palopostien määrästä. Pelastuslaitoksen edustajan mukaan Helsingin veden kanssa on aikanaan päästy yksimielisyyteen siitä, että paloposti, josta saa vettä vähintään 10 l / s eli 600 l / min, tulee olla 150 metrin välein pelastustoiminnan turvaamiseksi. Ylikunnallisen HSY Veden kanssa pelastuslaitos ei sen sijaan ole löytänyt asiasta vastaavaa yhteisymmärrystä vaan HSY Vesi haluaa harventaa verkostoa ja tarjota kapasiteetiltaan suurempia (väh. 20 l / s eli 1200 l / min) palovesiasemia.

Nykyisellään sammutusvesisuunnitelma, joka on siis pelastuslaitoksen asiakirja, toteaa ristiriidan. Tästä ja palopostien huonosta kunnosta johtuvasta palopostiverkoston katveista pitäisi kuitenkin päästä sopuun pelastuslaitoksen ja HSY Veden kesken, jotta tästä ei aiheudu vaaraa kuntalaisten paloturvallisuudelle. Palopostiverkoston harventuessa joudutaan käyttämään pitkiä letkuvetoja, mikä aiheuttaa viivettä pelastustoiminnalle ja matkan pidentyessä myös paineet pienenevät. En tiedä, mikä sopiva sovitteluratkaisu tilanteessa olisi, mutta nykyinen ristiriita ei ole virastoille kunniaksi eikä kuntalaisten turvallisuudelle hyväksi.

Toinen keskustelua herättänyt asiakohta kokouksessa oli pelastuslaitoksen toimintakertomus 2013. Toimintakertomuksessa ei ollut mitään sinänsä uutta, mitä aiemmissa kokouksissa ei olisi tullut ilmi. Henkilöstö siirtyi 1+3-vuorojärjestelmään, mikä helpottaa koulutuksen järjestämistä, kun koko työvuoro on kerralla töissä. Organisaatiouudistus vietiin läpi vuonna 2013 ja toimintakate oli 2,49 M€ talousarviota parempi.

Vaikka pelastuskoulu ei aloittanut vuonna 2013 uutta kurssia, komentajan mukaan tämä ei aiheuta välitöntä uhkaa pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön saatavuudelle. Vihreänä olen tyytyväinen pelastuslaitoksen ympäristönsuojelullisiin ja energiankäytön vähentämiseen liittyviin tavoitteisiin, jotka laitos on myös saavuttanut. Ensihoidon tehtävämäärien kasvulle toimintakertomus ei nimeä selkeää syytä, mutta hyvä, että siihen on kiinnitetty toimintakertomuksessa huomiota.

Muissa asioissa todettiin aiemman mukaisesti lautakuntamatkan suuntautuvan Kiovan sijaan Lissaboniin. Kiovan nykyisessä turvallisuustilanteessa kohteen vaihto vaikuttaa hyvin järkevältä.

Pelastuslautakunnan kokous 2/2014

Olin tiistaina 25.2.2014 jälleen pelastuslautakunnan kokouksessa. Asialistalla oli pitkälti lausuntoja kaava-asioista, jotka menivät keskustelutta läpi. Kaavalausunnoissa on harvemmin pelastuslautakunnassa seksikkyyttä, koska palotarkastajat ovat tehneet työnsä huolellisesti ja pelastuslautakunnan näkökulma kaavoihin on kovin palotekninen.

Tilinpäätös ja tavoitteiden toteutuminen 2013 sen sijaan herättivät keskustelua joukossa. Pelastuslaitos teki 2,5 miljoonaa euroa eli 7 % odotettua paremman tuloksen. Joukossa oli jotain kertaluontoisia eriä, mutta esimerkiksi tarkastuksista ja erheellisistä paloilmoituksista perityt maksut olivat yli kolminkertaiset budjetoituun nähden. Pelastuslaitoksen virkahenkilöiden mukaan tapauksia ei edes ole hallinto-oikeudessa eli tuo 570 000 euron lisätulo on nyt oikeasti tulossa kaupungille.

ERHE- ja palotarkastusmaksujen tarkoitus ei tosiaan ole bisneksen tekeminen vaan pelastuslaitoksen kannalta ideaalitilanteessa ei olisi erheellisiä paloilmoituksia, ei niistä aiheutuvia pelastustoiminnan kuluja, eikä niistä aiheutuvia tuloja. Valtakunnallisesti näyttää siltä, että maksullisuus puree erheellisten määrään eli oikeaan suuntaan mennään.

Olen kuullut suhteellisesti samansuuruisista budjettialituksista myös muilta pelastustoimen alueilta. Tämä voi liittyä tai olla liittymättä pelastustoimen aluejaon uudistukseen, jonka julkilausuttuna tavoitteena on lähinnä 7,5 miljoonan säästö. Ja kieltämättä Helsingin pelastuslaitoksen ja muiden pelastuslaitosten luvut osoittavat 7,5 miljoonan säästön toteutuvan tarvittaessa ilman aluejakouudistusta.

Jos aluejako- ja organisaatiouudistus halutaan toteuttaa muista kuin säästösyistä, niin silloin yhdyn niihin puheenvuoroihin, että tulisi katsoa kaikki vaihtoehdot läpi ja tehdä uudistus tiiviimmässä vuorovaikutuksessa kentän kanssa. Sinänsä ottamatta minkään aluejakomallin puolesta kantaa, paras lopputulos saataisiin avoimemmalla valmistelulla ja pelastuslaitosten, pelastusosaston ja kuntien välisellä vuoropuhelulla. Muutosta vastustavasta palautteesta löytyy monia hyviä huomioita, joita kannattaa huomioida, vaikka päätyisi yhä samaan aluejaon lopputulokseen.

Toiminnallisista tavoitteista turvallisuusviestinnän toteuma jäi suunnitellusta, mutta ymmärtämäni mukaan siihen on tulossa pelastuslaitoksella muutenkin muutoksia ja poikkeama on huomioitu toiminnassa. Hämmästystäni herätti myös lähtöaikatavoitteen ja -toteuman ero, joka oli yli kolmanneksen (60 s << 82 s). Sinänsä tuo 22 sekunnin ylitys ei ole fataali, koska yhdistetty ajo- ja lähtöaika oli suunnitellun mukainen, mutta on yhä outoa, että toteuma eroaa noin voimakkaasti suunnitellusta.

Muissa asioissa todettiin Helsingin pelastuslaitoksen pärjänneen hyvin pelastuslaitosten valtakunnallisessa työhyvinvointikyselyssä. Saavutus on sitä merkittävämpi, kun huomioidaan vastikään läpiviety organisaatiouudistus, jonka olisi odottanut vaikuttavan tuloksiin heikentävästi. Varsinainen loppuraportti työhyvinvointikyselystä saadaan maaliskuun lopussa.

Pelastuslautakunnan kokous 12/2013

Pelastuslautakunta kokousti 5.11. poikkeuksellisesti Erottajan pelastusasemalla. Asialistalla oli käytännössä vain lausuntoja kaavoista, joissa lautakunta luotti pelastuslaitoksen valvontatoiminnasta vastaavien palotarkastajien ja muiden riskienhallinnan ammattilaisten harkintakykyyn. Maallikkona sitä lausuntoa olisikin hankala arvioida pelastuslaitoksen ja paloturvallisuuden näkökulmasta, joten sikäli kyse ei ole mistään demokratiavajeesta, jos rakenteellisen paloturvallisuuden asiat menevät esityksen mukaan.

Muissa esille tulevissa asioissa pelastuskomentaja kertoi samana päivänä pidetyn pelastusjohtajien kokouksen kuulumisia. Oli hyvin tervetullutta, että pelastuslautakuntakin kuuli pelastuslaitosten ylimmän johdon näkemyksiä mm. suunnitelmiin vähentää pelastuslaitosten määrää puoleen. Komentajan kertoman mukaan suunnitelmalla ei ole tällä hetkellä vaikutusta Helsingin pelastuslaitokseen. Pelastuslaitoksen itsenäisyys ei ole kuitenkaan itseisarvo ja jos pelastuslaitosten määrää vähennettäisiin samaan hätäkeskusten määrän kanssa tai hallituksen kaavailemaan metropolihallintoon haluttaisiin yhdistää enemmänkin toimintoja, pelastuslaitosten yhdistymiset saattaisivat tulla pääkaupunkiseudullakin ajankohtaisiksi.

Sinällään tähän kehitykseen liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli olisi nopeasti mietittynä se, että riskienhallinnan osaaminen olisi keskitettyä ja vahvaa, vaikka laitosten välistä yhteistyötä jo onkin. Yhdistetyissä pelastuslaitoksissa voitaisiin myös suunnitella pelastustoiminnan ja esimerkiksi valvontatoiminnan palveluita koko alueelle yhtenäisesti. Huonoja puolia olisivat mahdollinen paikallisnäkemyksen hukkuminen, alkuvaiheessa toimintakulttuurien yhteensovittaminen ja päätöksenteon karkaaminen ylikunnallisiin rakenteisiin, jotka eivät ole tunnettuja vahvasta demokraattisesta ohjauksestaan.

Toinen keskustelua herättänyt asia oli pelastuslautakunnan matka, johon tehtiinkin vastaesitys, että lautakunta pidättäytyisi tekemästä matkaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Matkasuunnitelmia ei peruttu, mutta kokouksessa korostettiin matkan substanssipainotteisuutta. Itse äänestin asiassa tyhjää. Varmasti lautakunta pärjäisi ilman matkaakin, mutta kun lautakunnalle tuodaan käsiteltäväksi palvelutasopäätöksiä, suuria investointeja ja muita pelastustoimen järjestämisen kannalta keskeisiä päätöksiä, on tärkeää, että lautakuntalaisilla on myös asiaosaamista käsittelemistään asioista. Jos henkilöt irrottautuvat päivätyöstään osallistuakseen lautakuntamatkalle, jossa pääsevät käymään viranhaltijoiden kanssa epävirallisia keskusteluja ja tutustumaan esimerkiksi korkean rakentamisen palo- ja poistumisturvallisuuteen, niin ei se ole huonoa kaupungin rahojen käyttöä.

Kaiken kaikkiaan lautakunnan kokouksessa käytiin paljon asiakeskustelua, jota sinne on myös kaivattu. Pelastuskomentaja lupaili asiantuntija-alustuksia aiheista, joita lautakunnan jäsenet pyytävät, joten olen hyvinkin toiveikas paremman keskustelukulttuurin ja asiaosaamisen puolesta.

Pelastuslautakunnan kokous 11/2013

Helsingin kaupungin pelastuslautakunta kokoontui 15.10.2013 vuoden 11. kokoukseen. Kokouksen asialista löytyy pelastuslaitoksen sivuilta.

Alun kokousteknisten kohtien jälkeen käsiteltiin Kallion keskuspelastusaseman tornin kunnostusta. Torni on huonokuntoinen ja siitä on rapissut betonia, mikä aiheutti ennen pikakunnostustöitä henkilövaaraa. Vaikka välitön henkilövaara on saatu korjattua, lautakunta antoi pelastuslaitokselle luvan remontoida torni, jolloin sen pitäisi olla kunnossa lähivuosikymmenet. Remontti alkaa vielä syksyn aikana ja se pitäisi saattaa päätökseen kevään aikana.

Pelastuslaitoksen käyttämenot ovat ylittyneet ja ylityksen merkittävin osa johtuu öljyntorjunnan varautumisen kustannuksista. Öljyntorjunnan kustannukset saadaan kuitenkin tasoitettua ulkopuolisella rahoituksella, joten siitä ei pitäisi aiheutua nettokustannuksia pelastuslaitokselle. Samoin tutkimushankkeet, jotka ovat toinen merkittävä syy käyttömenojen ylitykseen, katetaan ulkopuolisella rahoituksella.

Sitovista toiminnallisista tavoitteista suurin osa tavoitetaan suunnitellusti. Turvallisuusviestintää ei ole päästy tekemään aivan suunniteltua määrää, mikä on johtunut siitä, ettei siihen ole pystytty kohdentamaan riittävästi henkilöresursseja. Toinen huomionarvoinen poikkeama toiminnallisissa tavoitteissa on ensihoito- ja pelastusyksiköiden lähtöajoissa tapahtunut ylitys. Pelastuslaitoksen tavoite keskimääräiseksi lähtöajaksi eli ajaksi hälytyksen vastaanottamisesta pelastusyksikön lähtöön on 60 sekuntia. Keskimääräinen lähtöaika on kuitenkin viidenneksen enemmän eli 71 sekuntia.

Tilanne on kuulemma parantunut aiemmista vuosista, mutta selvitys jätti epäselväksi, miksi pelastuslaitos on tavoitteenasettelussaan tavoitellut noin merkittävää parannusta, jos 60 sekuntin tavoitetta ei ole päästy edes kovin lähelle. Arvauksenani luulen, että tavoite perustuu Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeeseen (s. 14), mutta kokouksessa tälle ei tullut vahvistusta.

Ylityksen arveltiin myös johtuvan unohtuneista ajanotoista, jotka sotkevat tilastoa. Pelastuslaitoksen riskienhallintaosaston ja tutkimuspäällikön asiantuntemus huomioon ottaen, pelastuslaitokselta voi kuitenkin edellyttää tällaisten virheiden tilastollista siivoamista. Etenkin, kun tarkoituksena on ryhtyä mittaamaan ensitoimenpiteisiin kuluvaa aikaa, tällaisten virheiden siivoaminen tilastosta on välttämätöntä vastesuunnittelulle ja pelastustoiminnan tuloksellisuuden arvioinnille.

Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston perusteella Helsingissä on ollut vuonna 2012 riskialueella I (l. tiheään asutut taajamat) viidenneksi nopeimmat lähdöt 22 pelastuslaitoksesta. Riskialueilla II - IV (l. harvempaan asutut taajamat ja maaseutu) Helsingin lähdöt ovat nopeimpia enkä minä Suomen ammattimaisimmilta yksiköiltä vähempää odottaisikaan. Tarkastelusta on siivottu kaikki yli 15 min lähtöajat, koska näissä voidaan epäillä ajanoton unohtuneen päälle .

Herääkin kysymys, onko lähtöaikavaatimus tarkoituksenmukaisesti asetettu, jos siihen ei päästä muuallakaan. Ja jos 60 sekunnin keskimääräinen lähtöaika kuitenkin asetetaan tavoitteeksi, niin silloin viidenneksen ylitykseen pitää suhtautua vakavasti.

Etätyömahdollisuuksista pelastustoimessa

Tänään vietetään kansallista etätyöpäivää, jonka tarkoituksena on pysäyttää harkitsemaan etätyötä vaihtoehtona lähityöskentelylle. Useille etätyötä tekeville etätyö mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ja vapauden päättää työn tekemisen paikasta ja ajankohdasta. Tällöin työntekijöiden ei myöskään tarvitse käyttää aikaansa aamu- ja iltapäiväruuhkissa ja työmatkaliikkumisen päästöt vähenevät.

Pelastustoimen kannalta selkeimpiä etätyömahdollisuuksia on toimistotyössä ja onnettomuuksien ehkäisyssä. Palotarkastuksia ja turvallisuusviestintää tehdään yleensä asiakkaiden luona ja sähköisiin kanaviin siirtynyt turvallisuusviestintä on paikasta ja ajasta riippumatonta turvallisuustyötä. Riskienhallinnan ja muiden asiantuntijatehtävien aineistot ovat yleisesti sähköisiä, joten VPN-tunneloinnilla ja riittävän hyvillä tietoliikenneyhteyksillä työtä voi tehdä käytännössä missä vain. Koulutusaineistoja löytää helposti netistä ja koulutuksia tallennetaan videolähetyksinä nettiin yhä enemmän, joten myös seminaariosallistuminen voi tapahtua etänä.

Pelastustoimintaa eli "piipaa-auto"-toimintaa tehdään etätyön kehittymisenkin myötä kohteessa eikä tähän ole näköpiirissä muutoksia. Pelastustoiminta on kuitenkin vain pieni osa työajankäyttöä ja paljon suurempi osa työajasta menee toimintavalmiuden tuottamiseen eli siihen, että ollaan valmiina lähtemään pelastustoimintaan mahdollisimman nopeasti.

Pelastustoiminnan valmiutta ajatellen on aina nopeinta, jos sammutusyksikön kaikki jäsenet ovat samassa paikassa ja kalusto on "käden ulottuvilla". Kotona tapahtuva varallaolo - oli kyse sitten vakinaisista tai sopimuspalokuntalaisista - ei ole aitoa etätyötä, koska henkilö on enemmän tai vähemmän sidottu varusteiden ja kohteen sijaintiin sekä välittömään lähtövalmiuteen.

Jos yksikkö kootaan kohteessa eli sen jäsenet tulevat kukin tahoiltaan, sen toimintavalmiusaika muodostuu hitaimman jäsenen mukaan. Toki aiemmin saapuneet jäsenet voivat ryhtyä kohteessa esiselvityksiin ja harvalla keikalla tarvitaan 1+3 jäsentä ennen kuin mihinkään toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Kiireettömissä, C- ja D-kiireellisyysluokkaan kuuluvissa tehtävissä kotoa käsin tapahtuva varallaolo voisi tulla kyseeseen, mutta koska A- ja B-keikkojen varalta pelastuslaitos joutuisi joka tapauksessa ylläpitämään valmiutta, ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa varallaolojärjestelmää vain kiireettömiä tehtäviä varten.

Kaiken kaikkiaan, pelastustoimen muissa tehtävissä kuin kiireellisessä pelastustoiminnassa on hyvät edellytykset etätyön tekemiseen, kunhan työntekijän ja työnantajan välillä on etätyön edellyttämä molemminpuolinen luottamus. Pelastustoiminnan valmiutta teetetään etätyötä nykyisinkin varallaolona, mutta koska työn elimellinen ominaisuus on jatkuva välitön lähtövalmius, ei henkilö voi varallaolossa olla sidottu tehtäviin kotona.

Muistisairaudet turvallisuusuhkana

Muistisairauksista kärsiviä on Suomessa n. 130 000. Joka vuosi uusia diagnooseja tehdään 14 000 ja avo- ja laitoshoidon kustannukset ovat 3,5 mrd euroa eli enemmän kuin syöpä- sekä sydän- ja verisuonisairauksissa yhteensä. 75-84-vuotiaista yli 10 % ja 85+-vuotiaista jo 35 % on muistisairaita.

Keskeisimmät keinot muistisairauksien torjuntaan ovat yksinkertaisia: riittävän runsas ja terveellinen ruokavalio, liikunta, sosiaalinen toimeliaisuus ja muistia aktivoiva toiminta. Varhainen taudin tunnistaminen ja lääkitys tekee myös ihmeitä Alzheimerille, joka muodostaa 60 % Suomen muistisairauksista.

Ruokavaliot, liikunta ja yhteisöllisyys eivät ole kuitenkaan asioita, joihin pelastustoimi voisi suoraan vaikuttaa. Keinot muistisairaiden turvallisuuden parantamiseksi rajoittuvat pelastustoimella lähinnä rakenteellisen paloturvallisuuden kehittämiseen ja pelastustoimintaan. Yhteistyötä voidaan kuitenkin tehdä moneen suuntaan kuten Pirkanmaan KOTI-hanke osoittaa. Ja jo se, että muistisairaudet tunnistetaan ja tunnustetaan turvallisuus- ja terveysriskiksi, edesauttavat muistisairaiden turvallisuuden parantamisessa.

Hoiva- ja valvontateknologia auttaa kotihoidon ja palveluasumisen voimakkaasti kasvavaan palvelutarpeeseen, mutta muistisairauksia niillä ei torjuta. Inhimillisesti arvokkainta on muistisairauksien ehkäiseminen. Turvallisuuden kannalta myös teknologisilla mahdollisuuksilla ja tarkoituksenmukaisella asumispolitiikalla pääsee pitkälle.

Aiheesta muistuttaa Muistiliiton ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön yhteinen "Välitä muista" -kampanja. Hyvää muistiviikkoa!

Eläkeiän oikeudenmukaisuudesta

Eläkekeskustelussa puhutaan kovasti siitä, kuinka eläkeikää tulee nostaa, koska myös eliniänodote nousee. Tähän väitteeseen tekisi mieli yhtyä, mutta en ole vielä kuullut, miten ratkaistaan se, että kovatuloisin viidennes miehistä elää 12,5 vuotta pidempään kuin heikkotuloisin viidennes (TS 9.10.2011). Tärkeimpinä kysymyksinä herää, miten eri tuloluokkien välinen ero eliniänodotteessa huomioidaan ja miten yhdellä eläkeiällä voidaan toteuttaa sosiaalisesti oikeudenmukainen malli.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että heikkotuloisimmassa viidenneksessä on yliedustettuina fyysisesti kuluttavaa työtä tekevät. Vanhaan aikaan tähän olisi voinut tarjota vastaukseksi toimialakohtaisia eläkeikiä ja kyllä niitä vieläkin moni ehdottaa. Ne kuitenkin kuuluvat aikaan, jolloin ihminen toimi samassa virassa ja samoissa työtehtävissä parikymppisestä eläkkeelle asti. Nykyisin työelämä noudattaa huonosti tätä kaavaa ja työtehtäviä ja -paikkaa vaihdetaan usein työuran aikana.

Mutta siinä se avain oikeudenmukaiseen eläkeikään ehkä piileekin. Jos tarjotaan mahdollisimman hyvät edellytykset vaihtaa työtehtäviä, voitaisiin pärjätä vanhuuseläkeikään asti. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa:

1. On tärkeää säilyttää mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämästä vapaaehtoisesti hetkeksi opiskelemaan jättäytyvälle on tarjolla järkevä toimeentulo (ymmärtääkseni opintovapaalla saa ansiosidonnaisen suuruista opintorahaa, joten tulotason pudotus ei ole niin dramaattinen). Tämä tarkoittaa myös, että puheet toisen tutkinnon maksullisuudesta olisi syytä haudata. Lisäksi työnantajan tulee kannustaa työn ohessa tehtäviin opintoihin. Muuten meillä on kohta kasvava joukko henkilöitä, jotka ovat jumissa tehtävissä, joihin he eivät enää pysty tai joihin eivät ole motivoituneita.

2. Työura-ajattelu ja kehityskeskustelut. Jos pari-, kolmekymppisenä tullaan töihin fyysisesti raskaisiin tehtäviin ja kehityskeskusteluissa esitetään vuosittain kysymys "Mikä susta tulee isona?", ajatus joustavasta työurasta tuntuu luonnollisemmalta, kun fyysinen toimintakykyky joskus 45 ikävuoden jälkeen heikkenee. Monissa maissa pelastustoimintaan osallistumiseen on asetettu kategoriset ikä- ja virkaikärajat, mutta uskon Suomessa fyysisten toimintakykyrajojen riittävän. Tämä edellyttää myös muutosta organisaatiokulttuurilta, ettei onnettomuuksien ehkäisyn tai asemapalvelun tehtävät ole "niitä toisia" töitä.

3. Liikunta ja liikuntaetuudet. Pelastuslain 39 §:n mukaan "pelastustoimintaan osallistuvan henkilön tulee ylläpitää tehtäviensä edellyttämiä perustaitoja ja kuntoa". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pelastuslaitosten (ja muiden työnantajien) tulisi kannustaa liikunnan harrastamiseen, mikä edesauttaa fyysisen kunnon ylläpitoa. Liikuntasetelit, työntekijöiden (lapsiperheystävälliset) liikuntailtapäivät, kompensaatiota maksetuista liikuntajäsenyyksistä, työpaikan kunnonkohotuskilpailut, yleinen liikuntahypetys, keinoja kyllä löytyy.

4. Palkkaus ja organisaatio. Pelastustoimintaan osallistuvat saavat n. 40 % lisiä työajasta ja muista pelastustoimintaan liittyvistä erityisvaatimuksista ja haitoista. Kun nämä lisät poistetaan operatiivisen työn tekemisen loppuessa, motivaatio tarttua uusiin tehtäviin ei ole korkealla. Niin ikään organisaatiorakenne jaottelee pelastuslaitoksen väen voimakkaasti vuorotyötä tekeviin ja päivätyötä tekeviin. Tällöin syntyy "me ja ne" -asetelma, joka on omiaan luomaan haasteita tehtävästä toiseen siirtymiselle. Nämä kaksi eivät ole kuitenkaan mitenkään helposti ratkaistavia asioita, koska niihin liittyy paljon saavutetuista eduista kiinnipitämistä ja vakiintunutta organisaatiokulttuuria.

Julkisuudessa käytävästä eläkeikäkeskustelusta eli kuinka pelastustoimi onkin edelläkävijä työurien pidentämisessä

Julkisuudessa käydään tällä hetkellä paljon keskustelua eläkeiästä ja sen nostosta. Samaan aikaan keskimääräinen 58 vuoden ikä, jonka suomalaiset pysyvät terveenä, ei anna perusteita eläkeiän korottamiselle. 60-64-vuotiaissa työllisyysaste on 40,4 %, joten eläkeiän kategorisella korotuksella saadaan alle puolet jatkamaan työuraa.

Palomiesten eläkeikä ei ole vähemmän tunteita herättävä julkinen keskustelu. Toimiala on kuitenkin ryhtynyt toimiin, joilla korotettuun eläkeikään vastataan ja näistä toimista on esimerkiksi myös muille eläkeiän korotuksen kanssa painiville toimialoille. Seuraavassa näitä viisastenkiviä

Keino 1: Työkyvyn ennakoiva ylläpitäminen. FireFit-menetelmä antaa aiempaa parempaa, tieteellisempää ja järjestelmällisempää tietoa henkilön terveyden tasosta. Tasoa verrataan ikäryhmän vertailuarvoon, ei niinkään minimitasoon, millä pyritään siihen, että iän myötä heikkenevä lihas- ja aeroobinen kunto laskee hallitusti ja on eläkeiän kynnyksellä yhä riittävä pelastustoimintaan. Testaamisella saadaan myös motivoitua kunnon kohottamista ja fyysisen työkyvyn ylläpitoa (ks. esityksen viimeinen kalvo).

Keino 2: Jos kuitenkin fyysinen kunto olisi jyrkemmällä lasku-uralla, testi antaa siitä yleensä tietoa jo ennen kuin työkyky on uhattuna. Tällöin työntekijän ja työnantajan kesken voidaan sopia kouluttautumisesta ja toimenkuvan tulevista muutoksista. Pelastuslaitoksissa on organisaation koosta ja rakenteesta riippuen teknistä työtä, sisäistä koulutusta ja onnettomuuksien ehkäisyn asiantuntijatyötä, joihin on ladattu paljon odotuksia vaihtoehtoisina toimenkuvina.

Palomiesten teknisen osaamisen hyödyntämistä muualla kunnallisella puolella on myös väläytelty vaihtoehtona, mutta tähän ei olla varauksettomasti innostuttu.

Keino 3: Työkyky liukuvana käsitteenä eikä on/off-kytkimenä. Savusukelluskelpoisuus määrittelee nykyisin voimakkaasti sitä, voiko henkilö osallistua operatiiviseen pelastustoimintaan. Osa pelastustoiminnan tehtävistä voidaan kuitenkin hoitaa menestyksekkäästi, vaikka kunto ei aivan savusukellukseen riitäkään. Fyysiselle toimintakyvylle onkin suunniteltu savusukelluskelpoisuusrajan rinnalle pelastustoimintakelpoisuuden kuntovaatimuksia, jolloin henkilö voisi yhä jatkaa suuressa osassa pelastustoiminnan keikkoja.

Mahdollisuudet tähänkin ovat paremmat suuremmilla pelastuslaitoksilla, joilla henkilöstöä on enemmän. Pienillä paikkakunnilla ne ainoat päätoimiset palomiehet vastaavat kaikkiin keikkoihin, koska ei ole ketään muutakaan lähettää. Tällöin kunnon pitäisi olla myös riittävä kaikenlaisiin keikkoihin.

Näiden lisäksi on pitkä litania työhyvinvoinnin edistämisen keinoja, joilla työuria saadaan jatkettua kaikista suunnista. Nykyisessä tilanteessa onkin helppoa olla ylpeä oman toimialansa työstä työurien pidentämiseksi ja työstä työhyvinvoinnin eteen.

Rahastot pelastuslaitosten ympäristö- ja ilmastotyön tukena

Pelastustoimessa ei ole akateemisten instituutioiden tavoin vahvaa perinnettä rahastojen hyödyntämiselle. Pelastusopisto tekee tässä kenties poikkeuksen. On meillä toki Palosuojelurahasto, Öljysuojarahasto ja satunnaisemmin rahaa haetaan esimerkiksi Henry Fordin Säätiöltä liikenneonnettomuusharjoitteluun tai Työsuojelurahastolta työturvallisuuden kehittämiseen. Eikä sillä, kehittämistoiminnan ja uusien avausten on usein hyvä pyöriä myös budjettirahoituksella, jolloin se kytkeytyy paremmin osaksi muuta toimintaa ja toimii keskeytyksettömästi sekä pitkäjänteisesti.

Ympäristö- ja ilmastoasioihin tarkoitetuista rahastoista voisi kuitenkin saada "vipuvoimaa", jolla ympäristö- ja ilmastotoimia saa mahdollistettua tai vähintäänkin nopeutettua. Life+-ohjelmakausi on päättymässä tämän vuoden loppuun, mutta seuraavaa EU:n ohjelmakautta valmistellaan paraikaa. ELY-keskukset myöntävät EU-rahoituksen alueellisesti.

Maakunnilla on omia kehittämisrahoja, joita käytetään maakuntaohjelmien mukaiseen toimintaan. Esimerkiksi Uudellamaalla maakuntaohjelman yksi päätavoite on "ympäristön kehittäminen kestävällä tavalla". Energiainvestointeihin, kuten aiemmin maalailemiini aurinkopaneeleihin, voi hakea tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä. Kuntasektorin, jolle pelastuslaitoksetkin kuuluvat, uusiutuvan energian katselmuksiin voi saada jopa 60 % tukea.

Myös Leader-toimintaryhmien kautta on saatavissa rahoitusta hankkeisiin, jotka täyttävät niiden asettamat vaatimukset. Uudellamaalla toimintaryhmänä toimii SILMU ry, jonka strategiassa ympäristö ja luonto on yhtenä osa-alueena. Central Baltic Interreg IV A -ohjelma on päättymässä niin ikään tämän vuoden loppuun, mutta uutta ohjelmakautta valmistellaan ja Suomesta mukana on Varsinais-Suomen liitto. Energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan keskittyvä Intelligent Energy Europe (IEE) on yksi Elinkeinoelämän ympäristöfoorumin kautta näkyvistä rahoitushauista.

Viimeisimpänä mainittakoon 80 miljardin euron rahoituskanava, Horisontti 2020. Senkin tavoitteisiin kuuluu mm. ilmastonmuutoksen torjuminen, ympäristönsuojelu sekä siirtyminen vihreään talouteen ja yhteiskuntaan. Mikäli pelastuslaitoksen omat rahkeet rahoitusten hakemiseen ovat heikot, kumppanuusverkosto voisi ottaa aiheesta koppia ja tarjota kehittämis- ja tutkimuspäälliköiden yhteistyönä vertaistukea. Osaan rahoitushauista voi myös saada rahallista tukea ihan vaan siihen rahoituksen hakemiseen.

Paloasemien katot ilmastotyöhön

Pelastustoimen ympäristö- ja ilmastotyön kannalta paloasemat ovat lämmityksineen ja sähkönkulutuksineen merkittävin osa pelastuslaitosten toimintaa. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin asettamat energiansäästötavoitteet koskevat myös pelastuslaitosta ja tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Paloasemilla on paljon kattopinta-alaa, jota ei juurikaan hyötykäytetä. Osa paloasemarakennuksista on toki museosäännösten suojelemia ja ihan syystä. Ja toki jos ja kun palokunta tarvitsee kattoa köysillä liikkumisen harjoitteluun, niin on luontevaa, että harjoittelu tapahtuu paloasemalla, jolloin henkilöstökin saadaan pidettyä harjoittelusta huolimatta nopeassa lähtövalmiudessa. Mutta ei se harjoittelukaan koko kattoa vaadi vaan osan voi oikein hyvin valjastaa muuhun käyttöön.

Aurinkopaneeleita saa nykyisin asennuspalveluna taloonsa, oli kyse sitten omakotitalosta tai kerrostalosta. Laskurilla voi laskea investoinnin mielekkyyttä, kun katon ominaisuudet sekä muut tekijät vaikuttavat siihen. Pelastuslaitosten tulisikin laatia kattojen aurinkopaneeleista liitettävyys- ja kustannusarviot - ja toimia arvioiden antamien tulosten mukaan.

Vaihtoehtoisesti paloasemille voisi harkita viherkattoja, joiden hyödyt ovat myös moninaiset. Joka tapauksessa pelastuslaitoksilla on käsissään resurssi, jota soisi hyödynnettävän paremmin.

Luontoarvojen huomioiminen pelastustoiminnassa

Monien kasvi- ja eläinlajien osalta tehdään kartoituksia, joiden perusteella luontoympäristöä arvotetaan sen mukaan, kuinka tärkeitä alueet ovat vaarantuneille tai uhanalaisille lajeille. Näistä kartoituksista on niin avoimesti saatavilla olevaa tietoa kuin (minulle kerrotun mukaan) salaiseksi luokiteltua tietoa.

Osa tiedosta on luokiteltu salaiseksi, jotta tieto harvinaisten lajien elinympäristöstä ei houkuttele paikalle ihastelevia väkijoukkoja, mikä häiritsisi ja vaarantaisi elinympäristöä. Tieto ei kuitenkaan ilmeisesti ole käytössä pelastustoiminnassa, joten onnettomuustilanteessa tärkeitä luontoarvoja saattaa jäädä tiedon puuttumisen vuoksi huomioimatta.

Pelastustoimella käytössä oleviin karttapohjaisiin riskinarviointeihin on jo nykyisellään sisällytetty paljon jalostettua tietoa, joka auttaa pelastustoimea suunnittelemaan ja toteuttamaan onnettomuuksien ehkäisyä ja pelastustoimintaa mahdollisimman vaikuttavasti. Luontoarvojen lisääminen tuohon riskienarviointiin olisi hyvä askel eteenpäin ympäristöystävällisemmän pelastustoimen rakentamiseksi.

Pelastajan tutkintoon kohdentuu valtava toiveiden tynnyri, mutta en silti malta olla esittämättä toivetta, että myös pelastajan tutkinnossa huomioitaisiin ympäristön- ja luonnonsuojelu. Vaikka nyt puoli päivää kestävien vierailuluentojen verran. Päällystötutkinnossa ympäristöturvallisuutta on jo mukana 2 opintopisteen verran, mistä osoitan Pelastusopistolle ansaitun tunnustuksen.

Onnettomuuksien ehkäisyn yhteistyöstä

Olen kuullut, että yhteistyö esimerkiksi pelastustoimen ja sosiaalitoimen välillä olisi parantunut ja käytännön tasolla kynnys sen toteuttamiseen olisi madaltunut. Tämä tarkoittaa paremman yhteistyön lisäksi parempaa tiedonkulkua ja sitä kautta paremmin kohdennettua toimintaa. Kunnalliset vuokra-asuntosäätiöt on tunnistettu pelastustoimessa yhteistyökumppaniksi, kolmas sektori toimii monessa asiassa yhdessä viranomaistahojen kanssa ja pelastustoimen poliisin kanssa tekemä pitkäjänteinen operatiivinen yhteistyö on laajentunut mm. sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan turvallisuusviestintään. Myös lainsäädäntö on muuttunut suuntaan, joka mahdollistaa ja velvoittaa tiiviimpään yhteistyöhön.

Tämä ei toki tarkoita, etteikö toiminnassa olisi aina parannettavaa. Yhteistyö on monesti paikallisista toimijoista kiinni, jolloin se ei ole aina valtakunnallisesti yhtenäistä. Jos toiminta osuu useamman toimijan vastuulle, voi se aiheuttaa toiminnallista päällekkäisyyttä tai pahimmillaan sen, ettei yksikään taho ota kokonaisvastuuta. Tästä esimerkkinä vapaa-ajan tapaturmiin kuolee Suomessa noin 3000 ihmistä, mutta kokonaisvastuuta ei ole kellään ja ehkäisytoimenpiteet on hajautuneet eri toimijoille.

Joanna Foster Britanniasta kertoi puuttumisesta lapsen sytyttelyyn ja kuinka sosiaalitoimi ja pelastustoimi toimivat yhdessä "Josien" auttamiseksi syrjäytymisvaaran estämiseksi. Josie pääsi palveluiden piiriin, koska hän oli sytytellyt palonalkuja useita kertoja. Tällöin pelastustoimi sai useampia ilmoituksia samasta henkilöstä, jolloin ryhdyttiin vakavampiin toimiin.

Jos Josie olisi osoittanut laiminlyöntiään näpistelemällä, sytyttelyllä, koulukiusaamisella ja ilkivallalla, tiedot olisivat menneet pelastustoimelle, poliisille ja koululle. On yhteistyöstä ja tiedonkulusta kiinni, että toiminta on tehokasta myös tilanteessa, jossa vastuu osuu useammalle toimijalle. Tämän takia eri viranomaisten, koulun ja sosiaalitoimen yhteistyö on välttämätöntä, jotta syrjäytymisvaarassa olevat yksilöt tunnistetaan. Etenkin jos tuki kotoa asioiden järjestämiseksi puuttuu. Näinpä valittu tie lisätä yhteistyötä eri toimijoiden välillä on hyvin tervetullut.

Tasapuolisuudesta

Kävin Hangon paloaseman työvuoron mukana kesäkuussa ja työvuorossa heräsi ajatus, joka on blogauksen arvoinen.

Kokosimme työvuorossa harjoituksessa käytetyn öljyntorjuntapuomin takaisin konttiin, jotta se on käyttövalmiina uusia harjoituksia ja etenkin varsinaista öljyntorjuntatehtävää varten. Ei siinä mitään: leppoisa kesäpäivä, hieman fyysistä mukavaa tekemistä, menee työpäiväkin nopeammin eteenpäin.

Työvuoron palomiehet valittelivat tehtävää, ja lyhyen keskustelun jälkeen selvisi, että öljyntorjuntaharjoittelu on ylityönä korvattavaa työtä ja sen, mitä toiset saavat ylityökorvauksilla sotkea, toiset joutuvat osana perusduuniaan siivoamaan. Öljyntorjuntaharjoittelu maksetaan ylitöinä, koska silloin ei tule samalla tavalla kikkailuja vuorovahvuuksien kanssa ja nettokustannus on ulkopuolisen rahoituksen ansiosta vähäinen. Hyvä juttu sinänsä.

Öljyntorjunta toimii tässä kuitenkin esimerkkinä siitä, kuinka päällisin puolin työmotivaatiota vahvistava ja tekijöilleen palkitseva tehtävä aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta organisaatiossa. Tapaukseen liittyy myös työntekijöiden kokemus siitä, että öt-harjoitukseen ei ole valittu henkilöitä avoimesti.

Tapaus ei ole suinkaan ainoa, joka pelastustoimesta, julkiselta sektorilta tai ylipäätään työelämästä löytyy, vaan ilmentää laajemmin sitä, kuinka asiat ja niiden hyvyys näyttäytyy organisaation eri puolilla. Toinen esimerkki on sinänsä nimelliset kielilisät, joita minulle kerrotun mukaan maksetaan ruotsinkielisille sujuvasta suomen kielen osaamisesta, mutta ei toisinpäin. Johdon on syytä olla näistä tietoinen ja toteuttaa tasapuolisuutta jopa naurettavuuksiin asti.

Eräässä pelastuslaitoksessa kyselytutkimuksella tavoittamani 50 palomiestä ilmoittivat kyselyssä työtyytyväisyyden kannalta heikoiten hoidetuksi osa-alueeksi organisaation tavan tehdä päätöksiä ja henkilövalintoja. Kritiikki tuntuu sitä kovemmin, kun pelastustoimi on teettämässä ensimmäistä kertaa valtakunnallisen työhyvinvointikyselyn ja se hakee ratkaisuja palomiesten ikääntymiselle työurista. Silloin soisi, että työtyytyväisyys ja hyvä henkilöstöpolitiikka ovat hyvin hoidettuja.

Tapahtuman verran moniarvoisempi pelastuslaitos

Blogasin muutama viikko sitten siitä, kuinka mielelläni näkisin Helsingin pelastuslaitoksen mukana homofobian vastaisessa työssä Pride-tapahtumassa. Hetken aikaa tilanne vaikuttikin toiveekkaalta, mutta sitten tulikin tieto, ettei pelastuslaitos laita höökiä (so. sammutusyksikköä) Priden perhepiknikille kuten jo ehdin toiveikkaasti uskoa.

Tekoa voi ymmärtää operatiivisen valmiuden ylläpitämisellä ja onhan tuollaiseen tapahtumaan osallistuminen teko, joka aiheuttaa toisissa negatiivisia tunteita kuin se monissa herättää positiivisia. Voi myös luvalla todeta, että pelastustoimi on suhteellisen konservatiivinen ala, jossa Prideen osallistuminen olisi suhteellisen iso juttu.

Tätä taustaa vasten onkin mielettömän hienoa, että Helsingin Pelastuskoulu lähettää opiskelijoitaan Pride-tapahtumaan Hakasalmen puistoon lauantaina klo 14-16. Suurkiitos tästä kuuluu vs. riskienhallintapäällikölle, Pelastuskoulun rehtorille Matti Waitiselle, joka vastaa toimessaan myös turvallisuusviestinnästä ja tapahtumiin osallistumisesta. On tärkeää, että pelastustoimessakin on sijaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksille ja moniarvoisuudelle.

Toivotan kaikille aurinkoista Pride-viikon jatkoa sekä erityisesti rauhallista mutta karnevalistista kulkuetta ja puistojuhlaa!

Sammutusjätevesien ympäristövaikutuksista

Pelastuslaitoksille tuli pelastuslain (379/2011) myötä tarve laatia sammutusvesisuunnitelmat, joissa määritellään veden hankintaan ja toimittamista. Kuntaliiton Opas sammutusvesisuunnitelmista ottaa kantaa myös sammutusjätevesiin (s. 23 - 24), jotka voivat olla myrkyllisiä riippuen sammutettavasta kohteesta.

Tärkeimpinä huomionkohteina ovat kemikaalikohteet pohjavesialueilla. Tällaisia kohteita on yleensä velvoitettu rakentamaan kemikaalivuoden varalta suoja-altaat alueelleen, mutta olen kuullut vähän sammutusjätevesien keräilystä (mikä ei toki ole todiste, etteikö sitä tärkeissä kohteissa tehtäisi).

Nämä uudet sammutusvesisuunnitelmat ovat oiva mahdollisuus pelastuslaitoksille syventää yhteistyötä paikallisten vesilaitosten kanssa. Ilmoittamalla vesilaitokselle etupainotteisesti potentiaalisesti ympäristölle vaarallisesta tilanteesta, vesilaitos voi mm. sulkea kaivoja, millä estetään ympäristövaarallisen sammutusjäteveden leviäminen. Aiheesta tehty tieteellinen julkaisu painottaa erityisesti kohteen ja pelastuslaitoksen yhteistyön etukäteissuunnittelun ja -harjoittelun tärkeyttä.

Samalla osana sammutusjätevesien ympäristövaikutusten pienentämistä laitokset voivat arvioida esimerkiksi käyttämiään sammutusvaahtoja, joissa yleensä ympäristölle turvallisin vaihtoehto on myös työturvallisuuden kannalta se paras vaihtoehto. Pelastuslaitoksilla on myös monta muuta tapaa vaikuttaa toimintansa ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin, joita avaan myöhemmissä blogauksissa.

Helsingin pelastuslaitoksen uusi organisaatio

Helsingin pelastuslaitoksen johtoryhmä esitteli valmistelemaansa organisaatiouudistusta laitoksen väelle kolmessa eri tiedotustilaisuudessa 29.5., 30.5. ja 31.5. Osallistuin näistä viimeisimpään.

Organisaatiouudistuksen keskeisimpänä muutoksena riskienhallinnan osasto lakkautetaan ja onnettomuuksien ehkäisyyn liittyvät toiminnot ovat 1.1.2014 alkaen osa pelastustoimen palveluiden osaston tehtäviä, joihin kuuluu myös henkilöresurssoinniltaan merkittävin toiminta eli operatiivinen pelastustoiminta. Toimialueita on neljä, joilla pelastustoimen palveluita tuotetaan.

Kehittämistoiminta ja Pelastuskoulu kuuluvat vuoden vaihteesta alkaen hallinnon ja kehittämisen osastoon. Tekninen osasto säilyttäisi tässä vaiheessa autonomisen asemansa.

Muutokset ovat mielestäni oikeansuuntaisia ja niitä perustellaan oikeilla asioilla. Helsingin pelastuslaitoksella on - kenties kaikkia muita pelastuslaitoksia pidemmät - perinteet toiminnan vaikuttavuuden arvioinnille ja toiminnan tuloksellisuuden mittaamiselle, mikä yhdistyy hyvään kokemuspohjaiseen riskinarviointiin. Tämän perinteen romuttamiseen ei uudistuksessa ole pelkoa.

Pelastustoiminnan kannalta uudistuksella on niin ikään ymmärtääkseni hyvin vähän vaikutusta. Pelastuskomentaja tunnusti palomiesten huolen ei-kiireellisistä sairaankuljetustehtävistä (ja arvioi nykyisistä 52 000 ensivastetehtävästä jopa 15 000 turhiksi), mutta se ei ole sinänsä organisaatiorakenteella korjattava asia.

Suurimmat muutokset organisaatiouudistuksesta aiheutuvat onnettomuuksien ehkäisylle, jonka on tarkoitus muuttua koherentimmaksi kokonaisuudeksi toiminnallisten raja-aitojen kaatamisen myötä. Vaikka teknisen osaston asema ei tällä haavaa muutu, sitäkin voisi harkita. Pirkanmaan pelastuslaitoksen kohtuullisen uudessa organisaatiossa tekniset asiat ovat "Onnettomuuksien ehkäisyn ja kehittämisen vastuualueella" ja sinne ne voisivat Helsingissäkin luontevasti kuulua.

Organisaatiorakenteella on toiminnan onnistumisen kannalta kuitenkin vain välinearvoa. Toiminnan hyvyyttä määrittelee enemmän itse toiminnan kehittäminen ja käsillä oleva rakennemuutos toivottavasti tukee tuota toiminnan kehittämistä.

Pelastustoimen järjestämisvastuusta eli kuinka päädyin kannattamaan kunnallista palvelun järjestämistä

Pelastustoimi vertaa itseään monessa suhteessa poliisiin: paljonko palvelu maksaa kansalaisille, mikä on alan eläkeikä, ollaanko alana mukana sosiaalisessa mediassa, mitkä ovat alalle hakeutumisen kuntovaatimukset, kuinka nopea on kiireellinen lähtö, luottavatko kansalaiset viranomaiseen, paljonko alalla on naisia ja niin edelleen. Näin ollen on luonnollista, että palvelun järjestämisvastuuta pohdittaessa katseet kohdistuvat poliisiin, joka on valtiollinen toimija.

Pelastustoimen valtiollistaminen nousee ajoittain esiin keskusteluissa ja sille onkin esittää monia hyviä perusteita. Kun päätöksenteko on keskitettyä, muutokset on helppo toteuttaa nopeastikin eikä ole ristivetoa. Alalla on yksi selkeä keulahahmo, jonka lausumiset menevät helpommin läpi mediassa. Käytännöt ovat yhdenmukaisempia ja tietoa niistä saadaan yhdestä paikkaa.

Nämä hyvät puolet eivät tosin ole suoraan seurausta valtiollistamisesta, vaan kyseisten hyötyjen realisoituminen edellyttää valtiollistetussakin pelastustoimessa erityistä työtä. Vastaavasti alueellinen pelastustoimi voi saavuttaa samoja hyötyjä myös ilman valtiollistamista, jos se aidosti haluaa niitä tavoitella.

Suhtauduin itse alalle tullessani varovaisen positiivisesti valtiollistamiseen. Sittemmin kansainvälinen taloudellinen epävarmuus on pistänyt Suomenkin valtiota punnitsemaan menojaan ja tämä on heijastunut myös pelastustoimen organisatorisesti esikuvanaan pitämään poliisiin. Ei se ole herkkua valtiollakaan. Vaikka kunnat ovat nekin tukalassa paikassa, pelastustoimen kustannukset on ymmärretty niissä välttämättömyytenä eikä näihin kustannuksiin ole kohdistunut (ainakaan yleisellä tasolla) kohtuuttomia säästövaatimuksia.

Mitä tulee niihin valtakunnallistamisen hyötyihin, niin yksi keskeinen asia on kehittämistoiminta, käynnistämishankkeet ja esimerkiksi materiaalituotanto. Näihin alalla on ollut jo pitkään helpotuksena alan järjestöt Palopäällystöliitto ja Pelastusalan Keskusjärjestö. Palosuojelurahasto on lisännyt kehittämistoiminnan rahoitusta viime vuosina ja pelastuslaitokset ovat löytäneet toisensa Kumppanuusverkoston kautta.

Verkostosta, sen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä pitää kirjoittaa pitkällisemmin. Siinä on niin paljon potentiaalia, että on suorastaan ilo tulla alalle tähän maailmanaikaan, kun rakenteita ei tarvitse enää keksiä. On siinä vielä paljon tekemistä esimerkiksi verkoston päätösten sitovuudessa ja siinä, että joitain asioita kuten teknisiä tai työhyvinvoinnin kysymyksiä ei vielä järjestelmällisesti käsitellä verkostossa, mutta niistä minun pitää jatkaa toisessa tekstissä. Ja suunta on kyllä jo hyvä.

Turhista kielloista

Pelastustoimi oli taannoin otsikoissa siitä, että paloturvallisuuden nimissä rappukäytävän matot ovat kiellettyjä (ks. myös Pihaparlamentti). Kielto herätti vastareaktion ja sai monet miettimään, pitäisikö pelastustoimen keskittyä olennaisempiin asioihin. Lisäksi tällaiset kiellot saavat viranomaisen toiminnan vaikuttamaan mielivaltaiselta ja antaa kasvualustan uutisankoille, kuinka viranomaiset ovat kieltämässä milloin mitäkin.

Lastenrattaiden sytyttely rappukäytävissä on tosiasiallisempi ongelma ja lastenrattaille ei monesti ole järjestetty muuta tilaa kuin eteisaula ainoiden kulkuväylien läheisyydessä. Ymmärrän lastenrattaiden säilyttäjiä, jos varasto on hankalasti rattailla saavutettavissa tai sitä ei edes ole, mutta ymmärrän myös viranomaisen huolen rattaiden paloturvallisuusriskistä.

Kaiken kaikkiaan en pysty yhtymään pelastusviranomaisen näkemykseen siitä, että esimerkiksi huoneistokohtaiset matot rappukäytävässä tulisi kieltää. Jos on tahtoa sytyttää asunnon edusta tuleen, niin kyllä siihen litra sytytysnestettä ja puinen huoneiston ovikin riittää. 

Sen sijaan, että pelastusviranomainen keskittyy ärsyttämään tavallisia ihmisiä erilaisilla pikkumaisuudelta vaikuttavilta kielloilla, viestinnällistä kärkeä tulee kohdentaa oikeisiin asioihin: turvallisuutta yhteisöllisyydestä, sisätupakointi suurimpana yksittäisenä palokuolemasyynä, säännöllisen tulisijahuollon merkitys pientalojen paloturvallisuudelle ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten houkuttelua palokuntatoimintaan. Enkä minä sillä - kyllä niitä näitäkin tehdään, mutta monesti ne jäävät näiden yleisesti turhiksi koettujen "ei kuramattoa rapussa" -nillitysten varjoon.

Pelastajien kuntotesteistä

Työterveyslaitos on laatinut valtakunnallisen mallin pelastajien kuntotestaamiseksi. Mallin käyttö on pisimmällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa (myöh. KUP), jossa testejä on tehty jo vuodesta 2006 ko. ohjelmalla. Järjestelmällisiä testaustuloksia KUPissa on kolmelta vuodelta ja mm. Pirkanmaan pelastuslaitos on ollut niin ikään edistyksellinen TTL:n kehittämän FireFit-menetelmän käyttöönotossa. Järjestelmän käyttöönotto on myös monilla muilla pelastuslaitoksilla jo pitkällä tai tulossa käyttöön.

Helsingin pelastuslaitoksessa FireFitiä kokeillaan Käpylän paloaseman henkilöstöön ja sitä laajennetaan syksyllä parille muulle paloasemalle. Vuoden 2014 alusta järjestelmän on tarkoitus olla käytössä koko pelastuslaitoksen henkilöstölle. Seuraavassa joitain huomioita järjestelmästä aiemman perehtymisen ja 30.5. suoritetun omakohtaisen testin pohjalta.

1. Testin rakenne

Testiin kuuluu polkupyöräergometritesti, jossa maksimisykkeen ja arvioidun kunnon perusteella tietokone laskee sopivat tehoalueet ja testattava polkee 4 minuutin lämmittelyn lisäksi 2 - 4 neljän minuutin testijaksoa kovenevilla tehoilla kohottaen tehon noin 85 prosenttiin henkilökohtaisesta maksimistaan. Testistä lasketaan maksimaalinen hapenottokyky (minimivaatimus 3 l / min ja 36 ml/kg/min).

Lihaskuntotestiin kuuluu:

jalkakyykky (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
penkkipunnerrus (minimi 18 toistoa 45 kg:n painoilla 60 sekunnissa)
istumaannousu (minimi 29 toistoa 60 sekunnissa)
leuanveto (minimi 5 perättäistä toistoa)

Lisäksi testiin kuuluu työmuotoisena testinä savusukellusrata, joka tunnetaan Oulun mallina ja joka on käytössä kaikilla pelastuslaitoksilla.

2. Savusukelluskelpoisuus ja liikuntasuositukset

Pohjimmiltaan järjestelmässä on SM:n pelastussukellusohjeen mukaisen toimintakyvyn varmistamisesta ja jos tietyt minimiehdot eivät täyty, henkilö ei ole kykeneväinen raskaimpiin pelastustehtäviin ja savusukeltamaan.

Tätä testausta on tehty jo aiemmin, mutta erona aiempaan FireFitissä ei selvitetä ainoastaan, selviääkö minimivaatimuksista, vaan kuinka paljon yli minimirajojen testitulos menee, mikä lihas- ja aerobinen kunto on suhteessa ikäluokan palomiehiin ja millaista kunto-ohjelmaa pitää noudattaa, että pysyisi savusukelluskelpoisena jopa eläkeikään asti. Ohjelma laatii testattavalle kunto-ohjelman sen mukaan, mitä tulokset sanovat ja mitä liikuntalajeja ko. henkilö on halukas harrastamaan.

3. Testin suorittaja ja testiin käytettävä aika

Testejä suorittaa Keski-Uudellamaalla pelastuslaitoksen päätoiminen liikunnanohjaaja. Helsingissä on kaksi liikunnanohjaajaa, jotka on sijoitettu pelastuslaitoksen tiloihin, mutta ymmärtääkseni nämä henkilöt huolehtivat tarvittaessa myös kaupungin muusta henkilöstöstä.

KUPissa testejä tehtiin alkujaan työvuoroissa niin, että palomiehet testasivat toisiaan. Heikkoutena ja puutteena koettiin kokeiden riippumattomuus, etenkin jos tulos on ollut lähellä savusukelluksen rajaa. KUPissa on myös koettu erinomaiseksi se, että testin ohessa saa itselleen liikuntasuosituksia ja liikuntaohjaajan näyttämien testitulosten perusteella KUPin pelastajien kunto on noussut kautta linjan ja yhä vähemmän tulee hylättyjä testisuorituksia.

Helsingissä kaksi liikuntaohjaajaa vastaavat tällä hetkellä testeistä, mutta heidän työaikansa ei riitä koko laitoksen testaamiseen. Erona KUPiin Helsingin liikuntaohjaajat tekevät polkupyörätestin lisäksi lihaskuntotestit, joten KUPin liikuntaohjaajan käyttämän 40 minuutin sijaan testiin kuluu 1,5 - 2 tuntia suihkuineen ja palautteineen.

Jokaiselle kahdeksasta pelastusasemasta koulutetaan jokaiseen työvuoroon liikuntavastaava (Kallion keskusasemalle kaksi) eli 36 liikuntavastaavaa, jotka hoitavat testaamisen lähitulevaisuudessa. Liikuntaohjaajat voivat keskittää siten omaa työaikaansa liikuntaohjaukseen ja -suosituksiin.

Hienoisena pelkona on esitetty (kuten KUPissa), että testeissä ei hennota antaa hylkäävää tulosta, kun testi tehdään oman työvuoron brankkarikavereille. Toisaalta hyvää on se, että testi ei peruunnu keikan vuoksi vaan se voidaan tehdä hälytystehtävän jälkeen, kun testaaja tekee samaa työaikaa kuin testattavakin.

4. Johtopäätös

Kaiken kaikkiaan tosi hienoa, että Helsinkikin ottaa käyttöön FireFit-ohjelman mukaisen kuntotestin ja että testin ohessa palomiehille tuotetaan liikuntasuosituksia, joiden avulla kunnostaan voi pitää huolta. Toimiiko testaus ongelmattomasti työvuoroissa, sen aika näyttää.

Testin ehdottomana vahvuutena on myös se, ettei testata ainoastaan minimin täyttymistä vaan siinä ennakoidaan iän myötä heikkenevä fyysinen kunto, joten jo 30-vuotiaana pitää olla ikäryhmäänsä nähden hyvässä kunnossa selviytyäkseen työstä vielä yli 55-vuotiaana. Testin eri osa-alueet täydentyvät ja siihen on tullut esimerkiksi viimeisimpänä motorisen toimintakyvyn ja liikkuvuuden testi.